Meidän koti on sekainen. Isoja pyykkivuoria nuokkuu siellä täällä ja vaaleat rappuset ovat " hauskasti" ruskeiden pitkien karvojen peitossa. Sisäänkäynti on täynnä hiekkaa ja havuja ja pesukoneen luukku ammottaa auki ja odottaa jälleen yhtä koneellista pyörimään ja puhdistumaan suureen kitaansa. Mitä sitten ? Meillä asuu kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen sakki ja tuo sakki ei ilmeisen pienistä piittaa. Toki silloin siivotaan ja jynssätään kun tulee vieraita kylään mutta arki muuten on joskus melko vallatonta tuon elävän koiran ja kaikkien niiden elottomien pölykoirien kanssa. Koska tämä aika syksystä on niin pimeää ja viime päivät erittäin myrskyisiä ja sateisia, päätin kuvittaa tämän päivitykseni kauniilla koristekuvilla taannoiselta vierailulta. Näin edes tekstin rivien väleistä voi aistia tuota lämmintä tunnelmaa ja valoa. Itsenäisyyspäivää sain viettää rakkaitten läheisteni seurassa hyvää ruokaa nauttien ja iltaan asti tarinoiden vähän jo etukäteen 5.12 . Vaikka fyy...

Aamu alkaa haukotellen. Koira ei syö, koska sen rakas hoitaja on suorittamassa työelämään tutustumistaan, koko viikon ajan. Ihmettelemme tilannetta puolisoni kanssa ääneen. Voiko koirakin surra ja siksi jättää syömättä ? Ripustamme tai puolisoni ripustaa, värikkäitä jouluvaloja sinne tänne. Parvekkeella palaa yhdet ja porraspielessä toiset. Josko ne antaisivat vielä sen tarmon, mitä näihin muutamaan viikkoon ennen joululomaa tarvitaan. Keskustelin tässä taannoin syvällisesti erään henkilön kanssa työstä ja kunkin soveltuvuudesta kuhunkin työtehtävään. Hän aloitti lauseen jotenkin näin : " Joskus, kun oikea työ löytää juuri oikean tekijänsä, niin on kuin tuo työntekijä puhkeaisi kukkaan. " Jäin tuota miettimään ja mietin asiaa omalta kohdaltani. Olenko nyt kukassa vai vasta nupussa vai ehkä jo ylikukkinutkin tähän rooliini ? Kenpä sen tietäisi. Tämä arjessa taiteilu vaatii välillä vaan niin kovasti tavallaan luovuutta ja tavallaan rationaalista ajattelua ja organisointi...

Vuosi opintovapaan jälkeistä aikaa takana. Vuosi on pitänyt sisällään itkua ja naurua, optimismia ja vähän välillä kauhuakin. Silti olen selvinnyt tähän päivään ja eilisiin pikkujouluihin asti jokseenkin kunnialla. Väsymys ja pienoinen epätoivo, josta vuodatin tuossa aiemmin, on poistunut ja tilalle on jälleen tullut hallinnan ja tasapainon tunne. Olen kasvanut henkisesti monta vuotta ja oppinut erinäisiltä ihmisiltä ja erinäisistä ihmisitä paljon. Kuningasidea on kirjoittanut jo tunteenikin sanoiksi Enemmän Duoo ku Sooloo kipaleessaan seuraavasti :  "  Sisko älä luovuta vielä Me ollaan vihdoin oikeella tiellä Matka on pitkä ja kivinen Mutta älä pelkää Mä otan sut vaikka reppuselkään Ja puolet sun huolistasi kannan Säkin tekisit mulle niin Älä luovuta vielä Älä anna uskoasi ihmisiin Vielä tulee muutokset murheisiin..." Huomaan, että olen puurtanut ihan liikaa yksin ja unohtanut, mikä mahtava kollegiaalinen verkosto minulla on koko vuoden ollut ymp...

Olin taas samassa tilanteessa kun muutama kuukausi sitten. Ajoin autolla töihin rinnassani puristava tunne ja kurkussani pala. Yöllä olin herännyt johonkin 2.30 ja pyörinyt siitä eteenpäin tovin. Edellinenkin yö oli ollut vähän levoton ja väsymys painoi silmissäni kun tuijotin mustaa tietä tuulilasinpyyhkimien heiluessa hulluna näkökentässäni. Käänsin Spotifyn kovemmalle ja hain voimaa Vain Elämää sarjan sankareista Antti Tuiskusta, Sannista, Vicky Rostista ja muista. Kun Antin kaunis ja rauhallinen ääni alkoi kertomaan silmiin nousevista kyyneleistä, puhkesivat minunkin kyynelkanavani. Rinnan puristus tihkui pisara pisaralta ulos.  Siinä sitten niiskutin ja puristin rattia. Viikon väsymys valui poskilleni vaikka olin kovasti yrittänyt ryhdistäytyä, hengittää syvään ja ankkuroida itseni tiukasti sinne ihanaan saareen, josta kesällä sain niin paljon energiaa. Pääsin työpaikalle turvallisesti ja parkkeerasin autoni monen muun auton viereen. Pyyhin silmäkulmani ja mielessäni val...

Vierailu tuttujen  sukulaisten luona sai minut putoamaan jostain korkealta maan tasolle. Ehkä oli jo aikakin huomata, että haaveet, joita olen vaalinut nyt toista vuotta, ovat todellakin vain haaveita ja todellisuus on ihan toisenlainen. Voin vitsailla Ilo(N)talostani mutta realiteetit ovat sen kaltaiset, että arkeen tuo haave ei taida pesiytyä lainkaan. Omenapuut ja vanha kyläkoulu jokeen ulottuvine pihoineen saa jäädä. Olkoot sitten niin, että saan sen mistä luovun tai hyväksyn sen mitä en voi muuttaa, joka tapauksessa suuntaan tarmoni jatkossa ihan toisiin juttuihin ja nöyränä nielaisen lytistyneen itsetuntoni. Saattaa kuulostaa paatokselta ( ja sitä se ehkä vähän onkin ), mutta kirjoitan aina tunteella ja niin teen tänäänkin. Mitä sitten jos arki ja työelämä vie voimia ja välillä väsyttää ? Niinhän se on joka asiassa. Ei siinä sen kummempaa ja miksen voisi viljellä nykyisessä työssäni ja arjen kohtaamisissa sitä ilotalon ideaa - heittää vettä myllyyn ja ottaa asioita huu...

Ähkin ja puhkin pilates salin lattialla. Ohjaaja tulee korjaamaan asentoani, joka on kylkinousussa vähän kallellaan. Auts ! Ai toltako tuon liikkeen pitäisikin tuntua ja tuntuuhan se... Seuraavaksi kaikki jumpparullan päälle makaamaan selälleen ja siitä hitaasti selkä pyöreänä istumaan ja yhtä hitaasti selkä pyöreänä takaisin rullan päälle. Aloitan liikkeen ja  hengitän ja puhallan ulos ja kun alan jännittää vatsalihaksiani ja nousta, niin mitään ei tapahdukaan. Tasapaksu lautaselkäni makaa kuin liimattu tuossa rullassa kiinni eikä liikahdakkaan. Yritän uudestaan ja vähän kädellä lattiasta apua työntäen pääsen kuin pääsenkin ylös ja istumaan rullan päälle mutta siihen se liike sitten jääkin, sillä jälleen, kun pitäisi hitaasti laskeutua selinmakuulle tuon kiikkerän rullan päälle, pettää tasapaino ja koko liike hajoaa ja jää kesken. Ja tietysti kaikki muut naiset ympärilläni nousevat kepeästi ohjaajan mallia noudattaen ylös ja takaisin alas vaikka heillä kaikilla on allaan tuollaine...

Joka valitsee aseekseen sulan, höyhenen, kynänpätkän hän voittaa raudan ja teräksen hän voittaa ketään alistamatta ja surmaamatta. Hän kastaa sulkansa omaan vereensä ja piirtää kasvonsa taivaan kanteen. Tähdeksi tähtien äärettömyyteen. - Tommy Tabermann – ”äiti sun blogis on ihan ruosteessa" sanoi teinini minulle hetki sitten. ”sä oot kirjottanu tänne viimeksi 18.10," jatkoi hän. Siitä inspiroituneena haluan kertoa sinulle tämän päivän tarinani.    Viikko on ollut pitkä ja monivivahteinen. Työmaailmassa siis. Kaikenlaista tekemistä ja tapaamista ja kohtaamista ja aina ei ole mennyt kuten Strömsössä ja ergonomiakin on ollut ajoittain ihan surkea. Tällaisen väsyneen energian vallassa matkustin töistä couchingin kautta kotiin. Toivoin ajatuksissani,  että tulisi nyt jotain ihanaa ja positiivista tähän työarkeen, josta saisi taas hyvän potkun seuraavaan päivään. Astuin sisään oranssien penkkirivien täyttämään metroon ja katselin ovesta  ...

Sydämeni laukkaa villisti ja ajatukseni leijuvat jälleen kerran tulevaisuus pilvissä. En malttaisi istua, rauhoittua, asettua mihinkään vaan haluaisin toteuttaa itseäni, kirjoittaa, laulaa, maalata ja nauraa nyt heti ja kokoajan. Kun oikeat ihmiset löytävät toistensa luo, purkautuu ilmoille mieletön energialataus. Positiivinen energia, joka kannattelee ja antaa voimaa vaikka yöunet jäisivätkin niukoiksi tai vaikka selässä tuntuisi aamukankeutta. Yritän pysyä nahoissani, tiskaan, laitan pyykkejä koneeseen, petaan sängyt ja keitän kahvia rakkaalleni. Silti tuo positiivinen tykytys jatkuu ja jatkuu ja ystäviltä saatu energia on kuin huume suonissani jota täytyy saada heti lisää ja lisää ja lisäää… Ymmärrän tavallaan minkä vain riippuvuuden pauloissa eläviä, tuo koukutuksen tunne on ylenpalttinen ja vie koko ajatusmaailman mukanaan. Arki. Otan arjen ristiriidat haasteena ja oman itseni kehittymisen paikkana. Olen saanut erittäin hyviä vinkkejä couchiltani, miten tietynlaiste...

Koti on hiljainen lokakuisena lauantaiaamuna. Teinit ovat yhä vuoteissaan ja nelijalkainen karvakaverikin on aamu-usvaisen lenkin jälkeen raukea. Hän painaa päänsä ison pehmokoiran poveen kun on ensin joogannut kanssani alaspäin katsovan koiran tahtiin. Selkäni on taas jäykkä mutta tällä kertaa siihen on mieltä kutkuttava syykin josta kerron kohta. Unisuus vähenee silmieni kulmista pikkuhiljaa muttei jätä niitä aivan täysin. Mieleni on yhä syvällä eilisillan tarinoissa ja ajatus juoksee vieläkin innosta laukaten.   Mieheni on pakannut sählykamansa jo tovi sitten ja startannut kohmeisen autonsa ja kääntänyt ratin kohti viikonlopun pelejä. Odotan pienellä jännityksellä tuleeko peleistä tällä kertaa virkeä ja sulavaliikkeinen puoliso vaiko keski-ikää lähestyvä herra, jolla on joku raajoista paketissa. Näin se meillä aina silloin tällöin menee nimittäin. Kuulostaako tutulta?   Mieleni palailee raukeana takaisin eilisillan tunnelmiin. Olen niin onnellinen, että olen saan...

 Viimeisen meriviikonlopun aloitus. Mittarissa +3C ja taivas täysin sininen ja aurinkoinen taivas. Voisiko paremmin alkaa lokakuun alun seikkailu ? Hyppäsin kipparin kyytiin " lennosta " töiden jälkeen, ajaen autolla kohtauspaikkaan. Kippari oli jo fiilistellyt vesillä yhden yön , todistaen mm. upeita revontulia, jotka minulta jäivät nyt vain haaveeksi tällä erää. Toppatakin vetskari kiinni, pipo päähän, tuultapitävää jalkoihin ja eikun menoksi ! Perillä saaressa meitä odotti kaunis ja jotenkin satumainen näky.Satoja meduusoja oli ajautunut rantamatalikkoon merilevien ja kivien kaveriksi. Niiden viimeiset päivät olivat käsillä(wikipedian mukaan meduusat " tuleva kuolemaan" Suomenlahden rannoille).  Ne liikkuivat kauniisti veden liikkeitä myötäillen, supistuen ja laajentuen, kunnes jähmettyvät kylmässä vedessä ja alkoivat nukkua ikuista untaan. Jotenkin niin surullista. Varsinkin, kun sää oli mitä parhain, aurinkoi paistoi  lämmittäen ja tuuli oli leuto ja ve...

Syksy on mennyt hujauksessa tähän saakka ja olen saanut kokea monia ihania ja mieleenpainuvia hetkiä työ- ja vapaa-ajan elämässäni. Viimeiset pari viikkoa olen ollut liekeissä kun olen päässyt osallistumaan työkykyjohtamisen päiville ja käyttämään työnantajani edustajana puheenvuoroja. Miten pienestä voi ihminen ollakaan kiitollinen ! Vietin myös ratkiriemukkaita hetkiä taannoin äitsykkäni kanssa, kun yhdessä kurvailimme sukuloimaan ja äitysykkä toimi live navigaattorina vieressäni lukien vanhaa maantiekarttaa, jonka reunat repsottivat ja jonka helmat oli kirjoitettu täyteen merkintöjä, mutta joka uskollisesti näytti meille reitit perille turvallisesti. Kun nuo työreissut oli tehty ja vähän nuutuneena raahustin kotiin, oli upeaa lähteä vielä viimeisen kerran syyskesän auringossa vesille ja nähdä ja kokea lämpö ja valo, joka taivaalta paistoi päällemme. Syyskesä on niin kaunis! Tänään viimeksi joogailin merenrannassa ja vedin keuhkoni täyteen tuota niin raikasta ja ihanaa saariston i...

Viikko töitä välissä ja vielä yksi ihana matka tällä kertaa aurinkoisilla vesillä edessä! Miehistö kutistui kahteen kun laivakoira ja kansihenkilöstö suuntasi muihin rientoihin , mutta se ei matkantekoa haittaisi koska aluksella touhuilee kuitenkin kaksi " lähes ammattilaista." Alkuun saimme pari pisaraa päällemme kun pöristelimme kaupungin mustaa taivasta karkuun luvattoman kovaa vauhtia meren päällä huudellen. Matkan edetessä sadepilvet väistyivät ja saimme nauttia tuulesta ja auringon lämmöstä. Ensimmäisten iltojen riemukkaiden kohtaamisten ja yöllisten karaokelaulantojen sekä loistavien löylyjen jälkeen saimme herkutella täysikuun sinisellä loistolla. Aah tuota nautintojen iltaa! Blue moon....   Kun fiilistelyjä oli mieli täynnä ja ulkona jo vähän viileni, oli hyvää aikaa ottaa pienet lautapeliskabat. Mutta koska kippari aina voitti, kiukustui first lady ja jätti pelit taas odottamaan seuraavaa merimatkaa... Kun kurkkasin tästä ikkunasta ja tässä ...