Siirry pääsisältöön

Irtipäästäminen

Olin taas samassa tilanteessa kun muutama kuukausi sitten. Ajoin autolla töihin rinnassani puristava tunne ja kurkussani pala. Yöllä olin herännyt johonkin 2.30 ja pyörinyt siitä eteenpäin tovin. Edellinenkin yö oli ollut vähän levoton ja väsymys painoi silmissäni kun tuijotin mustaa tietä tuulilasinpyyhkimien heiluessa hulluna näkökentässäni. Käänsin Spotifyn kovemmalle ja hain voimaa Vain Elämää sarjan sankareista Antti Tuiskusta, Sannista, Vicky Rostista ja muista. Kun Antin kaunis ja rauhallinen ääni alkoi kertomaan silmiin nousevista kyyneleistä, puhkesivat minunkin kyynelkanavani. Rinnan puristus tihkui pisara pisaralta ulos.  Siinä sitten niiskutin ja puristin rattia. Viikon väsymys valui poskilleni vaikka olin kovasti yrittänyt ryhdistäytyä, hengittää syvään ja ankkuroida itseni tiukasti sinne ihanaan saareen, josta kesällä sain niin paljon energiaa.

Pääsin työpaikalle turvallisesti ja parkkeerasin autoni monen muun auton viereen. Pyyhin silmäkulmani ja mielessäni valmistelin jo selitystä sille, miksi näytin siltä kuin näytin. Kukaan ei kuitenkaan ihmetellyt ulkomuotoani, joten avasin jälleen tietokoneen ja aloin kahlata kertyneitä meilejä läpi. Sillä hetkellä tuntui siltä, että ne pienetkin positiiviset palautteet, joita olen matkanvarrella saanut, hautautuivat kaikkien ”kehitysehdotusten” ja kiireellisten dead linejen alle ja pian niistä ei ollut enää yhtään iloa tässä arjen aherruksessa. Kuulostaako tutulta?

Selvisin tuosta työpäivästä  ja sain tehtyä monta asiaa jotka olivat olleet to do listallani. Kuitenkin puristus rinnassa ja raskaus silmäluomissa pysyi koko päivän ajan ja kun sain pienessä viestissä empatiatukea ystävältäni, meinasin revetä jälleen. Siinä sitten hengittelin sisään ja ulos ja yritin ajatella kaikkea muuta paitsi tuota ihanaa miniviestiä, jota niin kaipasin sinä aamuna.

Keskeneräiset asiat risteilivät mielessäni ja yritin vakuutella itselleni, ettei kaikkea tarvitse tehdä valmiiksi tänään ja että maanantaina on jälleen uusi päivä. Tämä kaikki mielessäni aloin äsken etsiä netistä tarinoita, joista saisin voimaa ja jotka liippaisisivat omaani läheltä. Silloin silmiini sattui Hidasta Elämää sivuston Katri Syvärisen kirjoitus irtipäästämisestä (http://hidastaelamaa.fi/2015/03/letting-go-milloin-on-aika-paastaa-irti/). Luulen, että kamppailen juuri tuon saman asian parissa. Olen kamppaillut jo useamman vuoden. Miten päästää irti tästä oravanpyörästä ja dead linejen ja bisneksen teon maailmasta ja miten päästä tekemään sitä, missä oikeasta koen olevani vahvoilla ja hyvä? Vai voisinko tehdä nykyistä työtäni eri tavoin ja opetella muuttamaan omaa ajatteluani niin, että perjantaipäivän tullessa takki ei olisi täysin tyhjä?

Voihan olla, että tämä syksy vaan haastaa jaksamaan ja keksimään energiaa antavia juttuja omaan siviilielämään. Toki niitäkin on ollut tässä viime päivänä kohdallani vaikka tuo alku vuodatus olikin melko ”darkkii..” Osallistuin nimittäin tällä viikolla kuntosalini järjestämään naisteniltaan. Paikalle saapui n. 70 erikokoista ja ikäistä naista kuulemaan mm. Anne Pohtamon missi elämästä ja näkemään tavallisten naisten muotinäyttelyssä hienoja Italialaisia paitoja, tunikoita, neuleita ja muita kauniita vaatteita. Tunnelma oli aidon innostunut ja kepeä ja kaikilla hyvä mieli.

Toinen aivan ihana tapahtuma osui alkuviikkoon. Sain nimittäin rakkaalta sielunsiskoltani aiemmin kysymyksen että voisinko tulla hänen työyhteisöään jollain tavoin ilahduttamaan kun pitävät väsyneinä kokousta illalla. Otin haasteen vastaan ja aloin suunnittelemaan illan n. vartin tempausta. Mieleni vaelteli miestripparista runonlausuntaan ja siltä väliltä. Lopulta tein vähän perinteisemmän jipon ja kirjoitin sanat uusiksi erääseen lauluun, sanottaen sen ko. työpaikan sanoilla. Laitoin työntekijät ensin kirjoittamaan toisistaan kannustavia sanoja ”kehukuppi” periaatteella ja sen jälkeen lauloimme yhdessä tuon laulun jonka olin sanoittanut. Ja voi veljet miten hyvä mieli itselleni jäi tuosta pienestä tuokiosta! Ihania ihmisiä tupa täynnä ja kaikki lähtivät niin spontaanisti mukaan tähän ” ILOnTALON emännän ” järjestämään hetken happihyppyyn työarjesta.

Tuon tuokion jälkeen ajelin kotiin hilpeästi hymistellen ja ajatukseni alkoivat laukkaamaan kovaa kyytiä ja järjestelemään jo vastaavia keikkoja erinäisiin työpaikkoihin ja eri konsepteilla. Ajatukset laukkasivat villeinä ja lopulta minun oli pakko typistää koko ajatus ja sulkea se portti ainakin toistaiseksi. Muuten olisi yksi yö taas mennyt pyöriessä ja suunnitellessa tulevia.

Joku pieni toivon kipinä tuosta ilon tuokiosta jäi kuitenkin elämään ja siihen kipinään yritän takertua niin lujaa kuin vain voin. Ja ehkä, jonain päivänä, voin päästää tästä nykyhullunmyllystä irti ja suunnata uusille urille. Ehkäpä…

”Isä olen täällä maailman toisella puolen ja laulan pappadaduaa pappa.. äiti älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen ja laulan pappapappaduua pappappaduuaa pappa… ”

 Voi hyvin, 
Susanna K 

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaveita ja Lokki Joonatanin viisaita mietteitä

Haen sunnuntai aamun Hesarin haistellen samalla tuoreen kesän tuoksuja. Näen vaaleanvihreät koivun lehdet ja kirkkaan taivaan. Äkisti silmäni täyttyvät kyynelistä  ja mieleeni hiipii  voimakas yksinjäämisen tunne. Hengitän syvään, räpyttelen silmiäni, nielaisen ja palaan sisälle. Nelijalkainen karvakaveri tulee innostuneena ovelle vastaan ylisuurta pehmokoiraa roikottaen. Kahvinkeittimessä on vielä eilisen tahrat ja ruokapöytä on täynnä tavaraa. Aika pysähtyy ja kotona kaikuu vain vanhan pakastimen hiljainen ulina.     Mietin että mistä tuo kumma haikeus hiipi rintaani ja aiheutti noin voimakkaan tunnereaktion ? Johtuiko tuo rinnan puristava tunne siitä, että katsoin illalla Romeon ja Julian ja koin vahvasti heidän onnettoman rakkaustarinansa? Vai johtuiko se siitä, että sunnuntain jälkeen tulee maanantai ja uusi viikko ja uusi arki jossa ei ole hauskoja pihajuhlia eikä kepeää grillailua leppeässä kesätuulessa... Huikkaan...
2 kommenttia
Lue lisää

Tommy Tabermann ja minä rakkauden ja kevään huumassa

Ajelin kotiin True Heartsin NLP Master Prakkäri treeneistä kuunnellen  NRJ :n poppia joka tavoitti soljuvasti alitajuntani. Oloni oli tyttömäisen kepeä ja silmiini sattui fantastisen upeat kevään vihreät hiirenkorvat jotka kiusoittilevat ohikulkijaa puiden oksilla. Rakastan juuri tätä kevään aikaa! Ehkä siitä syystä menin naimisiinkin juuri näinä aikoina, toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla ja siitäkin on jo... hmm.... kohta 20 vuotta aikaa !Iik! Niin ne vuodet vierii. Tulla lähelle vaatii sinulta voimaa, paljon väkevää voimaa. Olla lähellä vaatii sinulta rohkeutta, paljon paljasta rohkeutta. Päästää lähelle, sisälle, vaatii sinulta vain uskoa toiseen ihmiseen. - Tommy Tabermann-   Tahtoisin kirjoittaa tähän ihan koko elämäni ja kaikki tuntoni mutta kriitikko minussa himmailee ja ilmoittaa, ettei kannata ihan kaikesta avauta, ihan ihan vielä, ainakaan ennenkuin asiat ovat virallisia ja julkisia ja oman mielen kiemuroissa jo varmasti päätettyjä. Mutta ...
4 kommenttia
Lue lisää

Erään kesäfestarin tarina

 Hentoa värinää ilmassa, sydänten tärinää Retussa ja Hilmassa, kuiskutuksia auringonlaskussa, käsiä toisen takataskussa, haikeita hymyjä ja kiihkeitä sylejä, väsyneitä lymyjä ja somea, yleä...   Rakkaukden tykitystä ja ilon suihkuja, rokin rykitystä ja Antti Tuiskua, sinitaivasta ja lämpöä iholla, hyvää fiilistä isollakin kiholla, vapautta ja lupaa rakastaa, jääkylmää juomaa arkkussa pakastaa...  Kovaa poppia ja kovempaa rokkia, pitkää kuumaa kesä ja tverkkaamista , baarikärpäsiä ja karavaanareita, sulassa sovussa kokemassa kesäfestareita..   Tramboliinipomppuja ilmaan asti, mielessä into ja repussa hilpeä musiikkilasti, temppuja ja vapauden huumaa, aurinkoa ja hikeä, kesätunnelmaa kuumaa. Apulantaa ja sen tuomaa energiaa, tuo voima kauaksi kantaa.. kaikki loputon kauneus kaikki järjettömyys kaikki ruoskivat toiveet kaikki päättämättömyys ovat lopulta tarkoituksen palasia osa arvoitusta ja osa...
6 kommenttia
Lue lisää