Viimeisen meriviikonlopun aloitus. Mittarissa +3C ja taivas täysin sininen ja aurinkoinen taivas. Voisiko paremmin alkaa lokakuun alun seikkailu ? Hyppäsin kipparin kyytiin " lennosta " töiden jälkeen, ajaen autolla kohtauspaikkaan. Kippari oli jo fiilistellyt vesillä yhden yön , todistaen mm. upeita revontulia, jotka minulta jäivät nyt vain haaveeksi tällä erää. Toppatakin vetskari kiinni, pipo päähän, tuultapitävää jalkoihin ja eikun menoksi !
Perillä saaressa meitä odotti kaunis ja jotenkin satumainen näky.Satoja meduusoja oli ajautunut rantamatalikkoon merilevien ja kivien kaveriksi. Niiden viimeiset päivät olivat käsillä(wikipedian mukaan meduusat " tuleva kuolemaan" Suomenlahden rannoille). Ne liikkuivat kauniisti veden liikkeitä myötäillen, supistuen ja laajentuen, kunnes jähmettyvät kylmässä vedessä ja alkoivat nukkua ikuista untaan. Jotenkin niin surullista. Varsinkin, kun sää oli mitä parhain, aurinkoi paistoi lämmittäen ja tuuli oli leuto ja vesi todella kirkas. Talven kautta uutta kesää kohden siis...
Illan hämärtyessä aloimme sytyttää tulia ja saimmekin hienon roihun aikaiseksi. Kippari ja minä. Saaren länsipuolen suojassa saatoimme istua ja fiilistellä yömähään ja tutkia satoja tähtiä, jotka syttyivät toinen toisensa jälkeen yllemme. Jos paratiisi olisi maanpäällä, niin luulisin, että joltain tuon illan kaltaiselta se varmasti tuntuisi...
Myöhäisen syksyn veneilyssä on mystistä tunnelmaa kun lokit ja tiirat ovat poissa ja mitään muuttakana ääntä ei juuri kuulu saaren ympäristössä, kuin ehkä satunnaisten kalaveneiden moottorin pärinät. Istuimme pimeydessä ja aina välillä tarkastelimme horisonttia, jossa risteilyalukset seilasivat ees ja taas. Mietimme, millaisia pareja siellä oli muodostumassa ja kuka oli missäkin nauttimassa musiikista, ravinnosta ja muusta risteilyelämästä. Tuota kaikkea miettiessä omaan sydämeen valahti lämmin aalto ja tajusin, että en haluaisi olla yhtään missään muualla juuri tuona hetkenä, kuin tuossa tähtitaivaan alla ja lämpöisen nuotion loimussa. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa....
 |
| Edellisen illan nuotiolla... |
 |
 Halusin lisätä syksyn 2015 viimeiseen meritarinaani vielä täysikuun, vaikkei nyt kuuta juuri näkynytkään. Maisema on samasta saaresta, mutta muutaman viikon takaa, jolloin oli täysikuu . Tänä syksynä olo on kovin haikea kun veneretkemme ovat ohi ja vene nostetaan merestä ja peitellään pressun alle odottamana uutta kesää. Yksi sesonkin on onnellisesti ohi ja uudet tarinat edessäpäin. 
... ja koska olen jokseenkin sentimentaalisella tuulella huikean kauniin luonnossa oleilun jälkeen, etsin tähän runon, joka sopii tunnelmaan. Aurinkoa, lämpöä ja iloa teille kaikille, voikaa hyvin,
XOXOXO, Susanna K
"Aurinko, sinä sanoit kun
katselimme kuuta. Sinä vannoit pitäneesi tähtiä kämmenellä, että kissat olivat suudelleet lintuja, kielot kukkineet pakkasessa. Kun me olemme rakastelleet sinä olet aina sillä tavalla oikeassa ja väärässä etten muuta voi kun rakastaa sinua".
-Tommy Tabermann
|
Kommentit
Lähetä kommentti