Syksy on mennyt hujauksessa tähän saakka ja olen saanut kokea monia ihania ja mieleenpainuvia hetkiä työ- ja vapaa-ajan elämässäni. Viimeiset pari viikkoa olen ollut liekeissä kun olen päässyt osallistumaan työkykyjohtamisen päiville ja käyttämään työnantajani edustajana puheenvuoroja. Miten pienestä voi ihminen ollakaan kiitollinen ! Vietin myös ratkiriemukkaita hetkiä taannoin äitsykkäni kanssa, kun yhdessä kurvailimme sukuloimaan ja äitysykkä toimi live navigaattorina vieressäni lukien vanhaa maantiekarttaa, jonka reunat repsottivat ja jonka helmat oli kirjoitettu täyteen merkintöjä, mutta joka uskollisesti näytti meille reitit perille turvallisesti.
Kun nuo työreissut oli tehty ja vähän nuutuneena raahustin kotiin, oli upeaa lähteä vielä viimeisen kerran syyskesän auringossa vesille ja nähdä ja kokea lämpö ja valo, joka taivaalta paistoi päällemme. Syyskesä on niin kaunis! Tänään viimeksi joogailin merenrannassa ja vedin keuhkoni täyteen tuota niin raikasta ja ihanaa saariston ilmaa. Tasapainottelin siinä yhdellä jalalla ja vain tuuli ja aallot ja niiden pienet ja isommatkin äänet kantautuivat korviini. Äkkiä havahduin siihen, että joku puuttui. Tuossa niin tutussa paikassa oli kyllä länsituulen puhallus mutta ei lokin lokkia eikä tiiran tiiraa. Hetkeksi hätäännyin kunnes kuulin kokeneelta merikarhulta, että lokit lähtivät jo elokuun puolivälissä etsimään parempia kalamestoja ulkoluodoilta ja tiirat vähän samoihin aikoihin. Ja kuin haikeuteni ja kaipuuni kuulleena lenteli hetki tuon tuokion jälkeen ylitseni yksi lokki, joka oli jäänyt parvesta jälkeen jostain syystä. Mielessäni ajattelin, että siinä se Lokki Joonatan nyt lentelee uhmaten laumaansa ja perhettään ja harjoittelee pitkiä rentoja ilmaliitoja. Pärjäten ihan hyvin yksin. Kun aikani horisonttiin tuijottelin ja ihmettelin oranssina laskevaa aurinkoa, alkoi yläpuoleltani kuulua hurja sirkutus ja kymmenet västäräkit kirmailivat ilmassa omia leikkejään pienesti ja sirosti. Lintukaipuuni oli tyydytetty sillä kertaa. Kyllä elämä on sitten kummallista.
Hiljattain kävin pitkän tauon jälkeen tapaamassa maalausopettajaani, joka myös couching koulutuksen taitaa. Pari tuntia hujahti vauhdilla ja yhdessä nauraa hekotimme vähän väliä työelämän kummallisuutta ja kaikenlaisia ihmisiä, joita vastaamme on työelämän varrella tullut. Sain jälleen paljon virtaa ja vinkkejä arjen tilanteisiin, joten ensi kerralla jos eteeni tulee haastava tilanne, hengitän syvään, keskitän katseeni kaukaisuuteen ja ankkuroin mieleni tuohon merenrantaan, jossa joogailin tänäkin aamuna. Toimii tai ei, ainakin aion sitä koittaa. Rauhallinen mieli ja parempi kieli.
Olen muuten narahtanut Vampyyrin Päiväkirjat - sarjaan. Niin pahasti, että perjantai ilta meni pitkäksi ja klo. 1.30 yöllä huomasin yhä tuijoittavani noita komeita nuoria vampyyrimiehiä ja kummallisen kauniita vampyyrineitoja! Hupsu minä - kaipa aivoni kaipaavat totaalista hömpänpömppää välillä jotta arki sujuisi taas riittävällä vakavuudella ja asiantuntijuudella!
Illat pimenevät vauhdilla ja kohta on taas aika polttaa takassa tulia ja nyt jo voi tunnelmoida kynttilän valossa iltapäivästä yömyöhään. Mitä pidemmälle syys- ja lokakuussa mennään , sitä lähemmäs tulee jälleen Halloween aika ja ehkäpä vastaan saattaa kävellä maskissaan joku jännittävä uusi tuttavuus, joka povailee sinulle tulevaisuuttasi elämänkorteistaan... Kenties..
Huomisaamuna laitan kellon herättämään 5.30 ja suuntaan katseeni taivaalle. En aio jättää väliin tämänvuotista täydellistä kuunpimennystä joka näkyy seuraavan kerran vasta vuonna 2033. Joten so long, nautitaan syksyn kuulaudesta ja mennään ajoissa nukkumaan jotta jaksetaan arjessa ahertaa .
Pidä itsestäsi huolta,
XOXO , Susanna K
Kommentit
Lähetä kommentti