Vuosi opintovapaan jälkeistä aikaa takana. Vuosi on pitänyt sisällään itkua ja naurua, optimismia ja vähän välillä kauhuakin. Silti olen selvinnyt tähän päivään ja eilisiin pikkujouluihin asti jokseenkin kunnialla. Väsymys ja pienoinen epätoivo, josta vuodatin tuossa aiemmin, on poistunut ja tilalle on jälleen tullut hallinnan ja tasapainon tunne. Olen kasvanut henkisesti monta vuotta ja oppinut erinäisiltä ihmisiltä ja erinäisistä ihmisitä paljon. Kuningasidea on kirjoittanut jo tunteenikin sanoiksi Enemmän Duoo ku Sooloo kipaleessaan seuraavasti :
" Sisko älä luovuta vielä
Me ollaan vihdoin oikeella tiellä
Matka on pitkä ja kivinen
Mutta älä pelkää
Mä otan sut vaikka reppuselkään
Ja puolet sun huolistasi kannan
Säkin tekisit mulle niin
Älä luovuta vielä
Älä anna uskoasi ihmisiin
Vielä tulee muutokset murheisiin..."
Huomaan, että olen puurtanut ihan liikaa yksin ja unohtanut, mikä mahtava kollegiaalinen verkosto minulla on koko vuoden ollut ympärilläni ja mikä mahtava ystäväpiiri soljuu mukanani tässä arjen pakertamisessa ja on läsnä, jos vain annan tilaa sen olla läsnä. On kumma juttu,että kun oikein itse menee kuoreensa ja kantaa sisällään tuota arjen haasateiden möykkyä, niin unohtuu se tosiseikka, että nämä ovat vain asioita ja asioista yleensä selviää puhumalla ja kirjoittamalla ja ystäviä tapaamalla. Pari viikkoa kuljin vähän kuin sumussa ja olin jo heittämässä kirvestä kaivoon, kunnes äkkiä tällä viikolla hokasin, että naisten hormoonit ne taisivat taas olla tuon väsymyksen ja kyllästymisen taustalla ja että elämä on hyvää näin ja että minulla on työpaikka ja että minulla on myös hyviä ihmisiä ympärilläni aika monta.
Eilen jorasin sydämeni kyllyydestä uudessa kellohelmamekossani ihanien ihmisten kanssa ja nautin taas siitä, että sain olla minä, tuntea aidosti ja näyttää persoonani juuri sellaisena kuin sen itse koin.Ja nautin myös tunteesta, että kuulun johonkin isompaan yhteisöön, jossa pidetään toisista huolta. Ei tarvinnut esittää kellekkään mitään, eikä varoa sanojaan eikä pelätä että jos nyt sanon " kissa " niin toinen kuuleekin sen " koira " ja sitten on taas soppa valmis. Jes !
 |
| http://www.misswindyshop.com/fi/shop/mekot/dolores+doll+mekko |
Olen miettinyt kovasti tämän syksyn ja vuoden aikana, että mikä tekee ihmisestä sellaisen kuin hän on. Mikä saa toisen epäilemään jokaista sanaasi ja tekoasi ja mikä saa toisen puhumaan selän takana muista asioita, jotka eivät ihan pidä paikkaansa tai asioista,jotka ovat jo värittyneet ja vääristyneet matkalla kuulijan korvaan. En tiedä. Ehkä se on kateus jotain toisessa olevaa piirrettä kohtaan tai ehkä se on pelko siitä, että toinen saattaisikin osata jonkun duunijutun paremmin kuin tämä kyseinen henkilö itse. Yritän niin kovasti viljellä ja kierrättää hyvää ja aina miettiä, etten satuttaisi ketään sanoillani enkä antaisi ymmärtää väärin teoillani mutta aina tuo ylenpalttinen kiltteys ei vain riitä ja saan sen tuntea sitten nahoissani.
Seisoin siinä
ihan yksin
pelotti ottaa askel koska olin unohtanut jotain
olin kadottanut itseni
epäilin osaanko ja jaksanko
juureni olivat irtoamaisillaan ja minua vilutti
sitten näin valon
ja koin sen
kuinka laskeva aurinko kutitti olkapäätäni
ja muistin..
muistin sinut ja hänet ja heidät
eikä minua enää pelottanut
irrottauduin ja hyppäsin tuntemattomaan
jalat kannattivat ja hengitin taas
vapaasti
juureni olivat jälleen syvällä maassa
minä elin taas !
- Susanna K
Kun aloitin oivallusten vuoden jälkesin työrupeamani, olin innoissani ja täynnä energiaa ja valmis kohtaamaan uusia ihmisiä ja uusia tilanteita ennakkoluulottomasti ja yhdessä tehden ja pohtien. Asetin itselleni kovat tavoitteet ja halusin tehdä heti " by the book " ja haastaa itseni myös uudessa tekemisessä. Puhuin ja olin kuten aiemminkin työelämlässä olen ollut, ja luulin, että se riittäisi. Vaan totuus on tarua ihmeellisempi ja olen saanut kantapään kautta tutaa, ettei kaikkia asioita pidänkään esittää niin pontevasti kuin minulla on ollut tapana, eikä kaikkia prosesseja saa sujumaan ihan niin joustavasti kuin itse haluaisi. Ei niin kauan kun tekijöinä on alansa ammattilaiset jotka kaikki tekevät työtään omalla persoonallaan ja omalla osaamisellaan ja joilla jokaisella on hyviä ja vähän huonojakin päiviä.
Eilisen tonttuilun tiimellyksissä totesin kuitenkin, että olen ihan hyvä oma itseni juuri sellaisena kuin olen ja nykyisessäkin roolissani saan kannustaa ja auttaa muita eli tehdä juuri sitä minkä koen tärkeäksi ja mistä tulee se hyvä mieli ja työn ilo. Yhdessä olemme enemmän.
"Jottei kellään olis orpo olo
Tarvis enemmän duoo ku sooloo
Tää menee niille jotka yksin kulkee
Koti siellä missä sydän
Ei tarvii ketään pois sulkee
Jottei kellään olis orpo olo
Tarvis enemmän duoo ku sooloo
Tää menee niille jotka yksin kulkee.."
- Kuningasidea
Ei unohdeta, että meitä on monta ja että välitämme. Kun seuraavan kerran epätoivo iskee, saatan tarttua luuriin ja tukeutua juuri sinuun. Kiitos että olet.
Love, Susanna K
Kuvat olen varastanut täältä : http://flattielamaa.blogspot.fi/ Anteeksi ja Kiitos Sanni :)
Kommentit
Lähetä kommentti