Sorsaa pienemmät vesilinnut juoksevat peräkanaa merenpinnalla (tai siltä tuo ihana räpiköinti ainakin vaikuttaa) lahdenpohjukassa, johon olemme kiinnittyneet turvallisesti laituriin kylkimyyryyn. Pressun takana naapuriveneen saksalaisisä naureskelee nuoren tyttärensä kanssa aamutoimien aikaan ilmeisesti astioita tiskaillen. Saksalaisisän tytär juttelee  ihanasti kikatellen alakouluikäisen tyyliin. Ilma on pilvinen mutta merenpinta lähes peilityyni ja laituriin kiinnittyneissä veneissä käy pieni aamukuhina, kun pressuja availlaan, kattoluukuista tuuletellaan yön kosteuksia pois ja purjeita säädetään päivän koettelemuksia varten kuntoon.   Mieleni on virkeä hyvin nukutun yön jälkeen ja kehoni alkaa pikkuhiljaa heräillä tulevan päivän urheilusuoritukseen, joka tapahtuu tänään, lehmien ja lampaiden laiduntaessa samoilla niityillä joissa juoksemme lenkkiä.     On heinäkuu ja olemme Saaristomeren kierroksella, kippari ja minä. Olo on totaalisen rentoutun...

Suvivirsi. Kauniita nuoria neitoja hienoine helmoineen. Komeita nuoria miehiä hiukset taakse kammattuina, valkoiset paidat hohtaen ja puvun laskokset juuri oikeissa kohdissa. Katse silmiin ja kumarrus kun todistus annetaan. Opettajan halaus ja hyvän kesän toivotus. Ruusujen vaihto ja viimeinen kävely ja istuminen oman pulpetin ääreen. Sipinää ja supinaa arvosanoista ja suuret tuuletukset käytävillä kun keskiarvo todennäköisesti riittäisi toivottuun jatko-opiskelupaikkaan. Sellaista on ysien kevätjuhlassa ja juhlan jälkeisessä todistusten jaossa. Olin aika reipas ( taputtelin itseäni selkään :) ) ja juhlat menivät hienosti eikä silmäkulma kostunut yhtään. Kotona perinteinen perhe brunssi koulujen loppumisen kunniaksi, skoolaus Pommacilla ja mansikoita ja jäätelökakkua antaumuksella. Mutta sen jälkeen... koti hiljeni. Yksi suhahti omalla kevarillaan ystävien luokse ja toinen haettiin mautolla kuvaamaan lakkiaisia. Minä olin yhtäikkiä yksin huushollisamme, jossa vielä eilen kaikki neljä y...

Istuin ulkona ja imin mieleni ja sieluni täyteen tätä kesän ihanuutta. Siitepöly kukki kivasti terassilla ja puutarhakalusteilla ja pihlajat nuokkuivat vettä odottaen, mutta mikään noista ei haitannut minun fiilistäni. Olen jotenkin löytänyt kepeyden elämiseen taas. Oman persoonan, jota käyttämällä voin tehdä kaikesta itselleni ainakin helpompaa. Mikä vapauden ja ilon tunne tuo onkaan ! Alkukesässä on toiveikkuutta ja mielessäni taas intoa. Mitä tästä kesästä vielä kehkeytyykään... Merielämä on  tullut jälleen  kuvioihin mukaan vahvana ja vaihtelevana. Pari viikonloppua onkin kulunut aalloilla kaikenlaisia luonnon ihmeitä todistellen. Ihanaa! Edellisviikonloppuna rantautuessa,  meinasin saada sydärin kun jalkani vierestä lehahti haahkanaaras lentoon. Siellä se oli kiven suojassa hautonut muniaan pitkään ja hartaasti. Emme sitten kiinnittäneet köysiä juuri siihen kohtaan vaan annoimme rauhan hautojalle ja siirsimme paattiamme hieman sivummalle. Meni muutama minuutti ...

Valkoisia rappusia peittää mustaruskea noutajan karva. Ikkunat ovat pölystä harmaat ja nurkkia peittää erinäiset vaatekääröt ja tavarakasat. Keittiö on siivottu koska on äitienpäivä mutta muuten koti on kuin minä tahansa muuna päivänä näiden viimeisten viikkojen aikana, jolloin kokonaisvastuu on kaatunut tämän äidin harteille ja tämä äiti on mukavuudenhaluinen ja katsoo pyykkikasojen ja koirankarvojen yli. Hah ! Siitä saitte pölypunkit : kukoistakaa aivan rauhassa, ette te minusta ainakaan saa ylivaltaa! Miksi tähän on tultu ? Nooh... Meillä asuu nyt neljättä viikkoa sellainen saapasjalkakolli, joka jättää kulkiessaan peräänsä äänen joka kuulostaa kutakuinkin tältä : " Kop, kop, kop... " Ja " tömps, tömps, tömps " silloin kun mennään portaita. Ja teinit, nuo ihanat, rakkaat lapsukaiseni, jotka olen itse kasvattanut ( noh, saapasjalkakollin avulla tietysti ) ja jotka tänään odottivat minua iloisena kotiin minilomalta, vetäytyvät vaihvihkaa takavasemmalle jos uhkaa ...

Istun hiljaa kotona ja katselen, kuinka saippuakuplamaiset valot leijuvat hitaasti lattialla ja seinillä. Aurinko paistaa pikku ikkunasta ja osuu vuorikristallikiteeseen, jonka olen ikkunaan aikaa sitten ripustanut. Nuo pienet sateenkaaren väreissä hiljaa liikkuvat kuviot tuovat mieleeni rauhan. En tiedä mistä se rauhallisuus tulee tarkkaan ottaen mutta joku jännä vaikutus  noilla liikehtivillä  väreillä mieleeni kuitenkin  on. Tuo fiilis tulee erityisesti mieleen tänä vappuna kun kotona asuu ns. saapasjalkakolli (jalkaoperaatio) ja lisäksi  hoitokoira joka iloisesti kieppuu ja kirmailee omamme parina. Vietit on suuret koirilla. Oma uroomme pyrkii vähän väliä tekemään tuttavuutta siskonsa peräpään kanssa vaikka joka kerta siitä häntä ojennankin. Ei ymmärrä tuo karvakuono että samaa sukua ja samasta sisarusparvesta tässä ollaan. Koira rukka ! Maailma ympärillä muuttuu ja oma työnkuvakin hahmottuu pikkuhiljaa. Torstaina sanoin hei heit aivan ihanalla...