28.5.2022   Täällä taas pitkän kypsyttely paussin jälkeen.   Tämä kuva on kuopukseni maailmanvalloitukselta ja sopii hyvin omaankin sielunmaisemaani just nyt.  ” Uuden elämän värit” lukee Suomen NLP- yhdistyksen mieli-lehden kannessa. Niinpä, uudet on värit ja monet muutkin kuviot omassa elämässäni verrattuna siihen, mitä oli, kun viimeksi kirjoitin blogipostaukseni. Väliin on tullut korona, uusi työpaikka, kipuilut uuden edessä ja uuden kuluessa sekä monet prosessoidut tunnit omalla NLP opettaja matkallani. Paljon on yhdessä käveltyjä kilometrejä viimeisten kahden vuoden aikana. Yhdessä karvaherran ja yhdessä rakkaan kipparini kanssa, joka pysyy, tyynessä ja myrskyssä rinnallani ja minä myös hänen rinnallaan. Ja mistä kaikki muutos sitten lähti liikkeelle?   " If you think you can do it or if you think  you can´t you`re always  right" By Henry Ford   3/2020 on kuukausi, jolloin korona sulki suomen ja sitten koko muunkin maailma...

Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan ?  Vuosi sitten olin hieman hukassa jälleen kesälomani jälkeen ja mietin, miten ottaisin syksyn vastaan ja mistä löytäisin jälleen innon ja energian tulevien arjen rutiinien kohtaamiseen. Aurinkoinen ja lämmin hellekesäloma vesillä vaikutti yhä mielessäni ja kehossani ja ajatukseni lipuivat vähän väliä haaveellisina meren aalloille ja Suomen kauniiseen saaristoon. Arjen aloitus oli tahmeaa ja käyntiin pääseminen kesän jälkeen jokseenkin haastavaa. Ja sitten, kuin ihmeenä taivaalta, rakas ystäväni lähestyi minua kysymyksellä, että olisinko kiinnostunut työnohjauksesta, kun taas hänen ystävänsä opiskeli juuri alaa ja kaipasi ohjattavia. ” Ei ole todellista! ” mietin mielessäni ja vastasin heti, että todellakin olisin kiinnostunut ja että tämä olisi juuri sitä, mitä vailla olin ihanan kesän jälkeen. Tunnelma kohosi hetkessä ja intoni tulevaa syksyä ja työnohjausta kohtaan alkoi hiljalleen herätä ja tuntua kasvavana kuplintana sisälläni. ...

Kävipä sitten niin, että minulle siunaantui kaksi peräkkäistä vapaata viikonloppua tammikuulle, siis vapaata kaikista harrastuksista, ystäväriennoista, perhejutuista, parisuhdejuista tms. Siinä ihmeissäni käytin ensimmäisen viikonlopun ruumiinkulttuurin ylläpitoon saleillen ja hiihtäen ja laahustin kohti seuraava vapaata viikonloppua puoliraskain miettein, takana kuitenkin tehokas työviikko ja kahden päivän myyntikokouskin.  Onnentunteen kokemiseen tarvitaan tavallisesti saman verran aikaa kuin kellon vetämiseen. — Anton Tsehov Olin jo pyöritellyt pari viikkoa mielessäni museoreissua jonkun  ystävän kanssa mutten keksinyt kenen ja mihin museoon menisin ja menisinkö kuitenkin yksin enkä yhdessä jonkun toisen kanssa. Tyypillistä minua - käyttää energiaa tällaiseen pohtimseen aktiivsen tekemisen, kaverien kontaktoinnin ja aikataulun sopimisen sijaan. Taas toistaalta, joskus täytyykin odottaa, antaa ajan kuluja ja juuri ne oikeat jutut tapahtuvat juuri oikealla hetkell...

Hei pitkästä aikaa!! Elämä on vienyt vauhdilla paikasta toiseen ja iltaisin en ole enää jaksanut avata läppäriä ja ryhtyä kirjoittamaan, vaikka kirjoitettavaa toden teolla olisi ollutkin. Olen nimittäin ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut uuden, vahvemman minän rakentamisen. Ensin pienellä ruokarytmin ja ruokavalion muutoksella ja sen jälkeen vanhan lajini, saleilun, pariin palaten. Voin sanoa, että hartiajumit ovat lähes poissa jo nyt, kuukauden säännöllisten tangon vääntöjen jälkeen ja vääntöjä olen tehnyt vain kaksi kertaa viikossa. True Hearts 2017  Hienoa tuntea, kuinka uni on palannut ja kuinka nukahdan nyt paremmin kuin aiemmin, kun en katsele enää viimeisten uneen menoa edeltävien hetkien aikana puhelimen viimeisimpiä juoruja tai Iltalehden viimehetken lööppejä... Kyllä sitä ihminen saattaa olla hölmö, kun tuollaiseen sometukseen menee mukaan ja vielä menettää sillä hyvät unet! Keski-ikäisen kertomaa mutta niin totta. Kuva : Taitava tyttäreni...

Vielä viimeiset kävelyt jäällä ennen kevään tuloa, ajattelin ja jatkoin määrätietoisesti tutkimusmatkaani, koska kaikki muutkin niin tekivät ja koska pilkkijäherra oli kertonut, että jään paksuus on vähintäänkin 40 cm niillä huudeilla joilla minäkin talsin ja tassuttelin.  Kävelin silti rantoja pitkin varmuuden vuoksi ja jään humahdellessa laajentumistaan, sain pieniä sykkeen nostatuksia ja lievää hermostumista siinä keskellä jäistä polkuani. Vannoin että tämä olisi viimeinen kerta tänä talvena. Viimeinen kerta kun astuisin enää tuolle jäälle jalallani.  Mutta sitten yöpakkaset jatkuivat ja päivisin aurinko helli meitä pohjolan asukkaita, joten uskalsin jälleen seuraavana päivänä tuolle kylmälle kulkureitille monien muiden ihmisten ja eläinten lailla.  Nuuhkin ilmaa keuhkojeni täydeltä ja hipsuttelin noita fantastisen kauniita kaisloja, jotka pumpulisina heiluivat helisten iltatuulessa. Niin kaunista ! Sydämeni meinasi vallan pakahtua tuosta kaikesta lupauksesta ...

Olen miettinyt kovasti viimeaikoina yhtä asiaa. Lyhyesti sanottuna sitä, voiko sinun vastoinkäymisesi olla suurempi kuin minun jos en ole vielä kokenut sellaista elämämässäni, jota sinä olet kokenut ja jonka sinä koet erittäin rankaksi ? Onko niin, että minä en saa " valittaa " enkä voivotella elämän rankkuutta silloin, kun koen sen rankaksi, koska sinulla on aina oikeasti kuitenkin vielä rankempaa ja oikeus siitä valittaa ? Voiko olla niin, että jos ei ole vaikka kokenut läheisen kuolemaa, avioeroa tai oman lapsen vakavaa sairastumista, ei voi valittaa siitä, että asiat elämässä olisivat jotenkin huonosti tai että jossain vaiheessa elämän tietä itse kokisi sen rankaksi ?   Olen äärimmäisen positiivinen perusluonteeltani ja oppinut siihen kaiketi jo äidinmaidossa vauvana. Minun vanhempani ovat aina nähneet mieluummin puolitäyden kuin puolityhjän lasin ja joku on joskus minulle todennutkin ,että " sä nyt oot sellasiten onnellisten tähtien alla syntynyt! " Mutt...

Tulen kotiin inspiroituneena ihanien ihmisten tapaamisesta. Asettaudun pöydän ääreen ja avaan läppärin. Sytytän kynttilät palamaan ja viritän oikean musiikin tavoitteenani prosessoida ajatuksiani, oivalluksiani ja tuntemuksinani illan kohtaamisesta, omassa tilassa, omassa rauhassa kun karvakaverikin lähti juuri lenkille ja koko huusholli on vain minua varten. Ehdin juuri siirtää parit kuvat blogiini ja virittäytyä tunnelmaan kun ovi aukeaa ja sisään astelee loukkaantunut perheenjäsen. Ei siinä sitten muuta kun jääpussia virittelemään ja reittä sitomaan ja kuulokkeet korviin kun tv alkaa papattaa omaa tarinaansa tuolle loukkaantuneelle… Näin se joskus menee kun taloudessa asuu useita eri henkilöitä ja hyvä niin.  Takaisin tajunnanvirtaani ja tämän päivän oivalluksiini.  " Ainoastaan kuulemisen hiljaisuudessa todella kuulemme ja opimme" -Stephen McKenzie  Oletko koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa saat syyttä syytös ryöpyn niskaasi ja se tulee niin äkkiarva...