Hei pitkästä aikaa!! Elämä on vienyt vauhdilla paikasta toiseen ja iltaisin en ole enää jaksanut avata läppäriä ja ryhtyä kirjoittamaan, vaikka kirjoitettavaa toden teolla olisi ollutkin. Olen nimittäin ottanut itseäni niskasta kiinni ja aloittanut uuden, vahvemman minän rakentamisen. Ensin pienellä ruokarytmin ja ruokavalion muutoksella ja sen jälkeen vanhan lajini, saleilun, pariin palaten. Voin sanoa, että hartiajumit ovat lähes poissa jo nyt, kuukauden säännöllisten tangon vääntöjen jälkeen ja vääntöjä olen tehnyt vain kaksi kertaa viikossa. True Hearts 2017  Hienoa tuntea, kuinka uni on palannut ja kuinka nukahdan nyt paremmin kuin aiemmin, kun en katsele enää viimeisten uneen menoa edeltävien hetkien aikana puhelimen viimeisimpiä juoruja tai Iltalehden viimehetken lööppejä... Kyllä sitä ihminen saattaa olla hölmö, kun tuollaiseen sometukseen menee mukaan ja vielä menettää sillä hyvät unet! Keski-ikäisen kertomaa mutta niin totta. Kuva : Taitava tyttäreni...

Istun aamiaispöytään vapaapäivän aamuna ja katselen ulos ikkunasta. Taivas on harmaa ja maanpintasateelta kostea. Suuret odotukset siitä, mitä tänään PITÄISI tehdä, pyörittävät mieltäni ja painavat harteitani asettaen ryhtini kumaraan. Heräsin hyvissä ajoin 6.30 vaikkei ollut herätystä, ja nousin jähmeine raajoineni istumaan. Modern Familyn muutaman jakson katsominenkaan   ei auttanut karistamaan yöllistä jäykkyyttä kehostani, joka jo huutelee lomalle ja mielellään vaan samoilisi merellä ja metsässä ja söisi mansikoita...  Mielen huijjaamista 😁 Aamupala on syöty mutta alakerran pyykkivuoret ovat yhä siellä ja pölykoirat kirmaavat lattioilla ja käyttämättömät vaatteet odottavat pääsyä UFFin kautta uusiin koteihin. Huoh... ja mansikatkin odottavat kaupassa juuri minua ja perhettäni, joka haluaa ne ostaa, säilöä tai vaan syödä ahnaasti suihinsa. Voi elämä ja sen eri vivahteet! Eikä olotilaani yhtään helpota sekään, että kiukuttelin illalla väsyneenä kipparilleni enkä e...

Herään juhannuspäivän aamuun kahdeksan maissa lähes virkeänä. Selkä ja hartiat ovat jäykät eilisestä Modern Family maratonista lattialla huonossa asennossa mutta mieli on kutakuinkin levännyt ja valmis ottamaan vastaan raikkaan ja aurinkoisen juhannuksen vesillä. Koti on kuitenkin kipparia lukuun ottamatta vielä hiljainen, joten lataan tarjottimelle aamupalani ja suuntaan siihen pihan ainoaan nurkkaan, johon aurinko paistaa heti aamusta ja aloitan jälleen kerran viherpihani ihailun siinä kahvia ryystäessäni. Pörröiset kimalaiset puskevat uhkean vartalonsa pelargonioihin ja muihin värikkäisiin kukkiin ja pienet jalat ruokaa pullollaan lentävät pesälleen vieden kuningattarelleen aamupalan samalla kun itse puraisen maukasta avokado-kaura leipääni antaumuksella. Voisiko kesäaamu olla upeampi?! Kun kahvikuppini on ryystetty tyhjäksi, istahtaa kippari siihen viereeni nauttimaan rauhallisesta aamusta. Siinä yhdessä filosofoimme hetken ja äkisti mieleeni ponnahtaa kuva rullalle k...

Vielä viimeiset kävelyt jäällä ennen kevään tuloa, ajattelin ja jatkoin määrätietoisesti tutkimusmatkaani, koska kaikki muutkin niin tekivät ja koska pilkkijäherra oli kertonut, että jään paksuus on vähintäänkin 40 cm niillä huudeilla joilla minäkin talsin ja tassuttelin.  Kävelin silti rantoja pitkin varmuuden vuoksi ja jään humahdellessa laajentumistaan, sain pieniä sykkeen nostatuksia ja lievää hermostumista siinä keskellä jäistä polkuani. Vannoin että tämä olisi viimeinen kerta tänä talvena. Viimeinen kerta kun astuisin enää tuolle jäälle jalallani.  Mutta sitten yöpakkaset jatkuivat ja päivisin aurinko helli meitä pohjolan asukkaita, joten uskalsin jälleen seuraavana päivänä tuolle kylmälle kulkureitille monien muiden ihmisten ja eläinten lailla.  Nuuhkin ilmaa keuhkojeni täydeltä ja hipsuttelin noita fantastisen kauniita kaisloja, jotka pumpulisina heiluivat helisten iltatuulessa. Niin kaunista ! Sydämeni meinasi vallan pakahtua tuosta kaikesta lupauksesta ...

Olen miettinyt kovasti viimeaikoina yhtä asiaa. Lyhyesti sanottuna sitä, voiko sinun vastoinkäymisesi olla suurempi kuin minun jos en ole vielä kokenut sellaista elämämässäni, jota sinä olet kokenut ja jonka sinä koet erittäin rankaksi ? Onko niin, että minä en saa " valittaa " enkä voivotella elämän rankkuutta silloin, kun koen sen rankaksi, koska sinulla on aina oikeasti kuitenkin vielä rankempaa ja oikeus siitä valittaa ? Voiko olla niin, että jos ei ole vaikka kokenut läheisen kuolemaa, avioeroa tai oman lapsen vakavaa sairastumista, ei voi valittaa siitä, että asiat elämässä olisivat jotenkin huonosti tai että jossain vaiheessa elämän tietä itse kokisi sen rankaksi ?   Olen äärimmäisen positiivinen perusluonteeltani ja oppinut siihen kaiketi jo äidinmaidossa vauvana. Minun vanhempani ovat aina nähneet mieluummin puolitäyden kuin puolityhjän lasin ja joku on joskus minulle todennutkin ,että " sä nyt oot sellasiten onnellisten tähtien alla syntynyt! " Mutt...

Oletko kuullut tai lukenut Ilkka Koppelomäestä ja tämän perustmasta  "Uskalla Innostua " brändistä? Pienellä googletuksella hänen sivunsa löytyvät helposti ja samalla myös hänen tarjoamansa ilmaiset videokirjeet, joita hän mieluusti jakaa kaikille lukijoilleen. Tässä vuodenvaihteen aikana innostuin itsekkin surffailemaan netissä ja eksyin Ilkan sivuille mm. siitä syystä , että halusin tilata sieltä jälleen yhden kirjan, joka kiinnosti kovasti. Tästä innostuneena tilasin myös Ilkan viikkokirjeen sähköpostiini ja aloin toteuttaa hänen opillaan tulevan vuoden toiveita, tavoitteita ja toiveiden ja tavoitteiden visualisointeja .  ”One person can make a difference, and everyone should try.”  – JFK Kuinka ollakkaan, Ilkan  " teoriassa " on hyvin paljon samoja juttuja kuin Brian Maynen Goal Mapping filosofiassa, jota olen myös viime aikoina kovasti toteuttanut, sekä NLP : n perusolettamuksissa. Eli lyhyesti saat sen mihin keskität ajatuksesi ja se, mitä eniten ajatte...