Kotijoogi ahtaissa asanoissa

Herään juhannuspäivän aamuun kahdeksan maissa lähes virkeänä. Selkä ja hartiat ovat jäykät eilisestä Modern Family maratonista lattialla huonossa asennossa mutta mieli on kutakuinkin levännyt ja valmis ottamaan vastaan raikkaan ja aurinkoisen juhannuksen vesillä. Koti on kuitenkin kipparia lukuun ottamatta vielä hiljainen, joten lataan tarjottimelle aamupalani ja suuntaan siihen pihan ainoaan nurkkaan, johon aurinko paistaa heti aamusta ja aloitan jälleen kerran viherpihani ihailun siinä kahvia ryystäessäni. Pörröiset kimalaiset puskevat uhkean vartalonsa pelargonioihin ja muihin värikkäisiin kukkiin ja pienet jalat ruokaa pullollaan lentävät pesälleen vieden kuningattarelleen aamupalan samalla kun itse puraisen maukasta avokado-kaura leipääni antaumuksella.

Voisiko kesäaamu olla upeampi?!

Kun kahvikuppini on ryystetty tyhjäksi, istahtaa kippari siihen viereeni nauttimaan rauhallisesta aamusta. Siinä yhdessä filosofoimme hetken ja äkisti mieleeni ponnahtaa kuva rullalle kääritystä joogamatosta joka odottaa hetkeään varastohuoneen kaapin päällä. Niinpä siirrän aamupalan rippeet syrjään, nostan joogamaton pihalle, rullaan sen auki ja alan puhkua.

Mielessäni näen itseni tekemässä kaikki asanat joustavasti ja tanssien kuin laineet tanssivat kepeässä kesätuulessa ja niin kuin joogasarja upean opettajani kertomana menee, kun lajia on harrastanut tarpeeksi pitkään. Ylös taivutus ja sisäänhengitys vielä sujuvatkin hyvin ja antaumuksella kiitän aurinkoa siitä, että saan nauttia tästä lämmöstä ja kesästä ja kaikesta mitä ihanasta mitä siihen kuuluu. Hengitän jälleen ja näen itseni alaspäin taipuneena, pää polvissa notkeana kuin kissa kuumalla katolla. Vaan ei. Ei taivu, ei niin millään. Jos aiemmin olen saanut kämmenet hyvin maahan, niin nyt eivät mene, eivät edes lähelle! Lannistuneena takaiskusta jatkan sarjaani hieman nöyrempänä tällä kertaa.

Laskeudun joogamatolle ja kipi kipi pienen pieni hämäkki siinä jolkottelee mattoni poikki ja suuren suuri muurahainen perässä. Nenäni edessä pörröiset kimalaiset jatkavat medenhaku matkaansa ja minä ähisen ja puhisen selkä tökköjäykkänä ja vartalo jumissa. Huoh. Tästäkin joogaopettajani on varoittanut …. Ei muuta, kun uutta asentoa vaan ja syvempää hengitystä. Pääsen pikkuhiljaa eteenpäin hartiaseisontaan ja siitä pitäisi keveästi laskea varpaat maahan pään yli niin, että varpaat vain hipaisevat maata. Noh… Eivät hipaise tänään, eivät niin sitten millään. Ähisen ja puhisen ja tuijottelen samalla onnellisia vatsamakkaroitani, jotka kertovat eilisillan herkuista ja siitä, että lattiatasolla makaaminen ei olekaan kuluttanut kalorin kaloria, yllätys yllätys.

Ei mene vaaka tänään ja päälläseisontakin lopahtaa kahdeksannen hengityksen jälkeen ja juuri kun olen ladannut itseni odottamaani loppurentoutukseen levynä siihen terassin lattialle, aukeaa aidan takana naapurin ovi ja naapurin pihalta alkaa kuulua pientä kuopsuta ja liikehdintää ja toisen naapurin lapset ovat keksineet, että juhannus aamuna on kiva mennä hyppimään trampalle aamuvarhain. Kviik kviik ja kikatusta ja puheensorinaa ilma täynnä.

Namaste! Ajattelen mielessäni, kerään mattoni rullalle ja siirryn sisätiloihin tarinoimaan ja odottamaan, että koko venekunta on hereillä ja voi siirtyä kimpsuineen kampsuineen vielä kerran, kaikki yhdessä, karvaherran kera, kohti yhtä uutta seikkailua meren sylissä.

Ehkäpä huomenna jooga-asanatkin taas sujuvat, kun olen tankannut merituulta ja auringon energiaa kroppani ja mieleni täyteen.

Hyvää kesää ja tee siitä sinun näköisesi,

So Long, Susanna K