Siirry pääsisältöön

Ituja Ruohonjuuritasolta on muuttanut nyt bloggeriin!

C Inge Löök Mummot merellä 

Olen nyt jälkikasvuni kannustuksesta ja innoittamana siirtänyt blogini tänne bloggerin puolelle(samalla saan teknistä tukea paljon kokeneemmalta bloggaajalta - hih;)). Koska vasta aloittelen tämän työkalun kanssa niin pyydän kärsivällisyyttä - ulkoasu vasta muotoutuu...

Mitä tulee omaan opiskeluuni niin siinä olen kokenut sellaisen todellisen notkahduksen nyt elokuussa. Ensimmäisen kerran koko opintovapaani aikana olen ollut turhautunut ja miettinyt vaikka mihin työnkuvaan palaamista. Onneksi kuitenkin järki on yleensä voittanut tunteen ja olen taas asettunut rooliini.

Karvakaveri C Sanni 

 Jos vain jämähdän tuoliin tuijottaen apaattisena ruutua tekemättä mitään ja aikaa kuluu yli puoli tuntia (etenkin aamulla, ennen nelijalkaisen aamulenkkiä), niin eiköhön kohta pöydän alta ilmesty siihen kirjoittavan käden kainalon alle karvainen pää ja kostea kuono, joka alkaa pönkimään ja pönkimään kylkeeni niin kauan että nousen ylös, rapsutan ja sanon ne maagiset sanat "no hyvä on, mennään lenkille, mennään ulos! ”Niin sitten iloisena tuo karvaturri lähtee tepsuttelemaan tyytyväisenä upeaa häntäänsä heiluttaen alakertaan. Se tietää jo rutiinit ja katsoo minua kärsivällisen alistuneilla ruskean hurmaavilla silmillään kun 1) pyörähdän makkarin kautta pukemaan vaatteet ja 2) laidan dödöt kainaloihin ja sitten vihdoin 3) siirryn varastohuoneeseen, täytän taskut koiran nameilla (siinä vaiheessa ruskuainen jo istuu kauniissa asennossa korvat hörössä edessäni odottamassa, kuola vähän valuen suupielistä), otan hihnan ja sitten taas mennään! Häntä iloisesti heiluen ja kuono haistellen aamun tuoksuja sateenraikkaassa ilmassa. Mitä muuta voisikaan toivoa elämältä?

Konfirmaatiokoira C Sanni 

Jos haluat lukea lisää Nempan seikkailuja niin suosittelen ihanasti kuvitettua ja hyvin kirjoitettua blogia http://flattielamaa.blogspot.fi/

Kesän jälkeisenä oivalluksena ymmärsin nyt kirkkaasti sen, ettei  minusta ole yrittäjäksi eikä yksin  toimivaksi valmentajaksi tms. hemmoksi. Tarvitsen ne tutut ja turvalliset raamit joiden sisällä sitten voi luovasti toimia ja heittää koko persoonansa kehiin. Näin se vaan menee. Lisää oivalluksia tulossa... 
Siihen asti So long ja työniloa työtä tekeville- ihan joka alalle !
XOXO Susanna K 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaveita ja Lokki Joonatanin viisaita mietteitä

Haen sunnuntai aamun Hesarin haistellen samalla tuoreen kesän tuoksuja. Näen vaaleanvihreät koivun lehdet ja kirkkaan taivaan. Äkisti silmäni täyttyvät kyynelistä  ja mieleeni hiipii  voimakas yksinjäämisen tunne. Hengitän syvään, räpyttelen silmiäni, nielaisen ja palaan sisälle. Nelijalkainen karvakaveri tulee innostuneena ovelle vastaan ylisuurta pehmokoiraa roikottaen. Kahvinkeittimessä on vielä eilisen tahrat ja ruokapöytä on täynnä tavaraa. Aika pysähtyy ja kotona kaikuu vain vanhan pakastimen hiljainen ulina.     Mietin että mistä tuo kumma haikeus hiipi rintaani ja aiheutti noin voimakkaan tunnereaktion ? Johtuiko tuo rinnan puristava tunne siitä, että katsoin illalla Romeon ja Julian ja koin vahvasti heidän onnettoman rakkaustarinansa? Vai johtuiko se siitä, että sunnuntain jälkeen tulee maanantai ja uusi viikko ja uusi arki jossa ei ole hauskoja pihajuhlia eikä kepeää grillailua leppeässä kesätuulessa... Huikkaan...

Tommy Tabermann ja minä rakkauden ja kevään huumassa

Ajelin kotiin True Heartsin NLP Master Prakkäri treeneistä kuunnellen  NRJ :n poppia joka tavoitti soljuvasti alitajuntani. Oloni oli tyttömäisen kepeä ja silmiini sattui fantastisen upeat kevään vihreät hiirenkorvat jotka kiusoittilevat ohikulkijaa puiden oksilla. Rakastan juuri tätä kevään aikaa! Ehkä siitä syystä menin naimisiinkin juuri näinä aikoina, toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla ja siitäkin on jo... hmm.... kohta 20 vuotta aikaa !Iik! Niin ne vuodet vierii. Tulla lähelle vaatii sinulta voimaa, paljon väkevää voimaa. Olla lähellä vaatii sinulta rohkeutta, paljon paljasta rohkeutta. Päästää lähelle, sisälle, vaatii sinulta vain uskoa toiseen ihmiseen. - Tommy Tabermann-   Tahtoisin kirjoittaa tähän ihan koko elämäni ja kaikki tuntoni mutta kriitikko minussa himmailee ja ilmoittaa, ettei kannata ihan kaikesta avauta, ihan ihan vielä, ainakaan ennenkuin asiat ovat virallisia ja julkisia ja oman mielen kiemuroissa jo varmasti päätettyjä. Mutta ...

Erään kesäfestarin tarina

 Hentoa värinää ilmassa, sydänten tärinää Retussa ja Hilmassa, kuiskutuksia auringonlaskussa, käsiä toisen takataskussa, haikeita hymyjä ja kiihkeitä sylejä, väsyneitä lymyjä ja somea, yleä...   Rakkaukden tykitystä ja ilon suihkuja, rokin rykitystä ja Antti Tuiskua, sinitaivasta ja lämpöä iholla, hyvää fiilistä isollakin kiholla, vapautta ja lupaa rakastaa, jääkylmää juomaa arkkussa pakastaa...  Kovaa poppia ja kovempaa rokkia, pitkää kuumaa kesä ja tverkkaamista , baarikärpäsiä ja karavaanareita, sulassa sovussa kokemassa kesäfestareita..   Tramboliinipomppuja ilmaan asti, mielessä into ja repussa hilpeä musiikkilasti, temppuja ja vapauden huumaa, aurinkoa ja hikeä, kesätunnelmaa kuumaa. Apulantaa ja sen tuomaa energiaa, tuo voima kauaksi kantaa.. kaikki loputon kauneus kaikki järjettömyys kaikki ruoskivat toiveet kaikki päättämättömyys ovat lopulta tarkoituksen palasia osa arvoitusta ja osa...