Parisuderetriittiä ja luonnon parantavaa voimaa

Tämä karvaherra ei päässyt matkaan mukaan koska sen piti esittää rotuaan uljaana näyttelyssä samaan aikaan :) 

Viime viikon perjantaina töiden jälkeen starttasimme automme ja suuntasimme ukkoni kanssa kaksin kohti luonnon rauhaa ja kahdenkeskistä  "parisuhderetriittiämme". Saavuimme iltapimeässä keskelle metsätietä ja Orilammen majaa, jossa yövyimme ensimmäisen yömme. Siinä tavaroita autosta kohti resepsuunia kantaessamme, totesi mieheni, että olisipa mukava päästä saunaan. Mietimme sitten ääneen, että jos koko paikka aukeaa vasta virallisesti seuraavana päivänä ja me olemme ainoat majoittujat tuona yönä (nii-in! voitteko kuvitella!) niin ehkä saunaosasto olisi suljettu meiltä tuona iltana.

Repoveden ihanuuksia <3 

 Astuimme sisään ja aloin täyttämään matkustaja ilmoitusta, kun tämän leppoisan perheyrityksen jäsen kysyi siinä tiskin takana, että: ” Haluaisitteko muuten mennä savusaunaan tänä iltana? Meillä on siellä juuri yksityistilaisuus ja sauna olisi teille vapaa esim. 20-21.” Suuni loksahti auki ja korvalehteni höristivät entistä suurempina kuulemaansa. ” Kyllä! ” Melkein huusimme ääneen ja mielessämme ihmettelimme, miten tällaisia arjen ihmeitä voikin tapahtua ja vielä noin nopeasti!

Iltapäivällä viiden aikaan on vielä valoisaa!! Jee !!! 

Ajatus lämpöisestä ja tunnelmallisesta savusaunasta sulatti jo aavistuksen kuluneen viikon stressihartioista ja sai suupielet kääntymään ylöspäin. Kävelimme siitä sitten kimpsujemme ja kampsujemme kanssa kohti järven rantaa ja lähemmäs savusaunaa, josta kuului iloinen ”isojen miesten ” puheensorina. Odottelimme hetkisen ja rohkea ukkoni kävi sitten koputtelemassa saunan ovea ja parin minuutin kuluttua sieltä astelikin iloinen miesjoukkio iältään n. 60-70 v. hyväntuulisena huikkaillen että ” olisitte tulleet vain rohkeasti koputtelemaan aiemmin ” ja ” voi voi, täällä olisi ollut sinulle hyviä selän pesijöitä! ” Froteisten kylpytakkien helmat vain heiluivat ja flanellipyjamien lahkeet vilkkuivat, kun tuo iloinen miesseurue hävisi illan hämäriin kuka minkäkin ajopelinsä ja asuntoautonsa uumeniin.

Sieltä se kurkistaa: ( viime vuoden ) kevät ! 

Sisällä saunassa meitä vastaan loisti tunnelmallinen takkatuli, joka lämmitti pukutilan penkkien ääressä saunakuntoon ähertäviä satunnaisia kulkijoita. Aah tuota tunnelmaa ja rauhaa ja hiljaisuutta joka saunassa vallitsi, kun vihdoin pääsimme sinne kiukaan viereen lauteille istumaan! Huikkasivat muuten lähtiessään vielä, että siinä ikkunan vieressä ja kiukaan kupeessa on tasavallan presidentti Urho Kekkonenkin aikoinaan löylyvettä kiukaalle heitellyt…

Kävin pari kertaa avannosakin tunnelmoimassa saunomisen lomassa ja niin sai kaikki loppukin stressi kyytiä!

Puissa kasvaa naavaa <3 

Aamulla sitten heräsimme ja suuntasimme vain meitä varten tarjolle laitetulle aamupalalla, jonka ajan olimme tietysti saaneet toivoa, ainoat vieraat, kun olimme. Siinä pyöreän pöydän ääressä rakkaani kanssa istuessani ja notkuvaa aamiaispöytää ihaillessani en voinut kuin ihmetellä sitä onnea, mikä meitä kohtasi, kun sattumoisin juuri nyt tulimme tuohon majapaikkaan.

Ei lukotettu siltaa tällä kertaa mutta moni muu on näköjään tästä yhteisen polkunsa aloittanut aikoinaan... 

Repoveden kansallispuisto otti meidät vastaan seuraavana aamuna rauhallisena ja vähän sumuisena mutta aah niin kauniina! Riippusiltaa kävellessäni tuntui ihan siltä, että olen siirtymässä toiseen ulottuvuuteen, kun ympärilläni oli luminen maa, hiljainen metsä ja lintujen satunnainen laulu. Kyllä Suomi voi olla upea paikka asua ja elää. Kiersimme metsää toistakymmentä kilometriä välillä pysähdelle ja välillä haistellen ja maistellen luonnon ja reppumme antimia. Se hiljaisuus, mikä tuolla kansallispuisto meitä ympäröi, oli sanoin kuvaamaton. Ei ollut turisteja eikä lapsiperheitä eikä partiolaislaumoja. Vain me kaksi, ajatuksemme ja reppumme ja itse luonto. Mieli ja keho lepäsi joka solulla tuon retken ajan.

Näissä maisemissa eräät viihtyivät muutaman lumirikkaan päivän samalla kun itse haaveilin vaellusmatkasta Espanajan maisemiin.... 

Siitä sitten jatkoimme hellittäviksi rakkaittemme pariin ja saimme viettää vielä toisen yön ja – illan ilman arjen aikataulua ja ilman pyykkivuorien lajittelua ja ilman tiskikoneen hurinaa. 

Koti oli pystyssä, kun palasimme ja keittiö siivottu putipuhtaaksi ja lähes kaikki lakanat pesty ja lattiat imuroitu. Mitä lie lanittaneet koko pitkän viikonlopun…

Tämäkin tulivuori puksuttelee Japanin maisemissa mutta sopi jotenkin tähän " sielun " kuvaan niin hyvin tällä kertaa... 

Koen ja tunnen nahoissani ja pääni sisällä, että tämä on hyvä vuosi monella tapaa. Paljon on jo ituja kasvamassa ja yllättäviltä tahoilta on tullut kannustusta viime metreilläkin. En voi sanoa muuta kuin Kiitos. Kiitos elämä, että opetat, annat ja kannat. Kiitos.

Heleää helmikuuta ja aurinkomatkaa mielessä ootellen <3

Susanna K