Siirry pääsisältöön

Saariston aarteita päätösosa 2



Aamupäivän pilvien ja sateen jälkeen koitti jälleen kaunis ja aurinkoinen ilta. Mieleni kiemuroissa muhi jo pikkuhiljaa arkeen paluu ja työkuviot sekä syksyn NLP kurssit ja muut ajankohtaiset asiat. Mutta vielä sain nauttia muutaman päivän äitimaan kosketuksesta, luontoyhteydestä ja ahmia huikean kuvaamattoman kaunista Suomen saaristoa kaikki aistini täyteen…

Kun satoi, satama hiljeni ja purje-ja moottorialusten miehistöt vetäytyivät kansien ja kuomujen alle kuin Espanjansiruetanat hellettä pakoon. Satamassa kuului vain sateenropina. Pienen satamapuodin avoinna oleva vanha veräjä yritti houkutella parhaansa mukaan sisälleen ohikulkijoita mutta ilman tulosta. Kun pilvet sitten illemmalla haihtuivat ja sade lakkasi, alkoi rannassa käydä melkoinen kuhina, kun pienet ja vähän suuremmat lomalaiset kuoriutuivat kosteista koloistaan aurinkoon ja valoon. 
Alkoi uuttera veneiden sisuksien kuivattelu ja käyskentely laiturilla, venerannassa, luontopoluilla, kappelilla ja ihan missä vaan missä aurinko paistoi ja maa alkoi kuivua.
Kippari istahti laiturin valkeaan muovituoliin, joka oli aseteltu siihen laiturin nokkaan houkuttelevasti. Sen tehtävä oli ilmeisesti kantaa verkonperkaajia tai satunnaisia turisteja, jotka olivat ohikulkumatkalla ja lainasivat tuota laituria veneidensä kiinnittymiseen illaksi tai kahdeksi. 
Kipparin lyhyt ja karkeakarvainen kesäparta punersi kilpaa siihen osuvan auringonsäteen kanssa ja antoi kauniin sävyn tämän jo päivittyneille kasvoille. Silmien ympärillä olevat elämänjuovat tanssivat omaa tanssiaan kipparin siristäessä silmiään elämän kirkkaudelle. Siinä hän istui, katsellen haaveillen meren kimallusta ja siemaillen jääkylmää kesäjuomaansa. Taustalla soi laineiden katkeamaton liplatus ja satunnainen lokin kalanperkuita haikaileva huuto. Kipparin jaloissa loikoili hänen uskollinen jalanpesijänsä, nelijalkainen karvakuono, joka lipitti joka ikisen kohdan kipparin ah niin hyvälle maistuvista nilkoista ja jalkapohjista. Pitkään ja hartaasti pesi hän kipparin jalkoja kostella kielellään laiturin lämmössä.


Sisältä aluksen uumenista kuului 15 vuotiaan ilmoittamia sääennusteita ” ihan sikana sadetta ja tajutonta tuulta luvattu! ” ja samalla kevyt ” piip piip ” ja ” klik klik” kun kansityttö huolehti sosiaalisen median tarpeistaan nyt, kun vielä oltiin sähkön ja elektroniikan latausmahdollisuuden parissa.

Kirjailija First Lady piti hetken tauon, haki kylmän FreeWaynsä ja siemaisi sitä autuaana suullisen. Siinä juomaansa nauttiessaan, kuuli hän äkkiä viereisen venevajan uumenista kirkkaan lapsen äänen sanovan: ” Får jag sitta här?! ” ja heti perään: ” Nej! Det är min tur nu! ” Samalla pienen Busterin perämoottori pörähti käyntiin ja kirjailija jatkoi rauhassa kynänsä kieputtamista valkoisella maalausten luonnosteluun tarkoitetulla paperillaan.
Haaveellisesti meren kimallusta tuijottaessaan, muisti hän Tommy Hellstenin viisaat sanat kirjasta Oivalluksen kynnyksellä. 

Tommy kirjoitti näin:

” Kun lakkaamme olemasta lapsia, menetämme ihmettelyn taidon ja kadotamme 
näkökykymme”. 
Miettiessään noita sanoja nousee First Ladyn huulille hymynkare ja mieleen kuva aamupäivän korttipelistä jossa naurettiin ja laulettiin ja hassuteltiin miehistön kanssa yhdessä, samalla kun sadepisarat rummuttivat pressuun uusia kuvioita. Näissä aatoksissa First Lady tarttuu jälleen kynäänsä mutta kynän viivan katkaiseekin nyt karvatassu, joka tulee innoissaan häntäänsä heiluttaen siihen polvien väliin ja pyytää rapsuttamaan ja leikkimään ikään kuin sanoen ääneen: ” Oei oei nainen! Viihdytä ja rapsuta mua! Oot jo ihan tarpeeksi istunut siinä aloillasi tekemättä mitään! ” Ja rapsusta sitten tulikin, oikein olan takaa.

Hetket kuluvat ja kesäpäivät vaihtuvat toisiin ja satamassa veneet poistuvat ja toiset saapuvat tilalle vierasvenesataman laitureihin toinen toisensa perässä rauhallisesti lipuen. Pian on tämänkin miehistön aika uhmata tuulta ja tuiverrusta ja siirtyä sisäruokintaan ja tasaiselle maankamaralle toistaiseksi määräämättömäksi ajaksi, muttei ihan vielä…

” Leikkikää, leikkikää! Olkoon työnne täynnä luovaa iloa, sellaista, joka jatkuvasti synnyttää uutta eikä koskaan tee mitään rutiinin vuoksi. Avatkaa silmänne näkemään kaikki se ihanuus, joka arkeen on kätkettynä. Nähkää ilo toisen ihmisen katseessa, nähkää myös suru ja viha, kunnioittakaa toisen lohdutuksen tarvetta, pysähtykää toisen kivun ääreen.”

-          Tommy Hellsten, Oivalluksen kynnyksellä 

So long ! 
Merellisin terveisin Susanna K 
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaveita ja Lokki Joonatanin viisaita mietteitä

Haen sunnuntai aamun Hesarin haistellen samalla tuoreen kesän tuoksuja. Näen vaaleanvihreät koivun lehdet ja kirkkaan taivaan. Äkisti silmäni täyttyvät kyynelistä  ja mieleeni hiipii  voimakas yksinjäämisen tunne. Hengitän syvään, räpyttelen silmiäni, nielaisen ja palaan sisälle. Nelijalkainen karvakaveri tulee innostuneena ovelle vastaan ylisuurta pehmokoiraa roikottaen. Kahvinkeittimessä on vielä eilisen tahrat ja ruokapöytä on täynnä tavaraa. Aika pysähtyy ja kotona kaikuu vain vanhan pakastimen hiljainen ulina.     Mietin että mistä tuo kumma haikeus hiipi rintaani ja aiheutti noin voimakkaan tunnereaktion ? Johtuiko tuo rinnan puristava tunne siitä, että katsoin illalla Romeon ja Julian ja koin vahvasti heidän onnettoman rakkaustarinansa? Vai johtuiko se siitä, että sunnuntain jälkeen tulee maanantai ja uusi viikko ja uusi arki jossa ei ole hauskoja pihajuhlia eikä kepeää grillailua leppeässä kesätuulessa... Huikkaan...
2 kommenttia
Lue lisää

Tommy Tabermann ja minä rakkauden ja kevään huumassa

Ajelin kotiin True Heartsin NLP Master Prakkäri treeneistä kuunnellen  NRJ :n poppia joka tavoitti soljuvasti alitajuntani. Oloni oli tyttömäisen kepeä ja silmiini sattui fantastisen upeat kevään vihreät hiirenkorvat jotka kiusoittilevat ohikulkijaa puiden oksilla. Rakastan juuri tätä kevään aikaa! Ehkä siitä syystä menin naimisiinkin juuri näinä aikoina, toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla ja siitäkin on jo... hmm.... kohta 20 vuotta aikaa !Iik! Niin ne vuodet vierii. Tulla lähelle vaatii sinulta voimaa, paljon väkevää voimaa. Olla lähellä vaatii sinulta rohkeutta, paljon paljasta rohkeutta. Päästää lähelle, sisälle, vaatii sinulta vain uskoa toiseen ihmiseen. - Tommy Tabermann-   Tahtoisin kirjoittaa tähän ihan koko elämäni ja kaikki tuntoni mutta kriitikko minussa himmailee ja ilmoittaa, ettei kannata ihan kaikesta avauta, ihan ihan vielä, ainakaan ennenkuin asiat ovat virallisia ja julkisia ja oman mielen kiemuroissa jo varmasti päätettyjä. Mutta ...
4 kommenttia
Lue lisää

Meren raivoa ja lokakuun viimeisiä tyrskyjä

 Olimme kipparini kanssa vielä yhden kerran syysmyrskyissä merellä. Onneksi meidän rantautumispaikkaamme eivät nuo isot tyrskyt yltäneet vaan venhomme keinutteli siinä tyynen puolella hiljalleen puolelta toiselle. Keinuttelua ja lipalatusta oli kuitenkin senverran runsaasti,että tämä försti ei kyllä kovin sikeästi nukkunut paria viime yötä. Paluu kotiin ja kiinteän pöydän ääreen oli sanoinkuvaamattoman ihanaa tällä kertaa!  Mikä on tuo agressiivisuus ja hurja myrskyävä ja jollain muodoin vihainen energia mikä tuolla merellä myllertääkääkään ? Meri on aivankuin muuttunut ja hurjistunut jostain ja riehuu ja raivoaa heittäen vaahtopäitä ja sumusateita korkalle kallionlaelle jo parin vuorokauden ajan! Aurinko paistoi eilen hetken ja sitten illalla saapuivat pilvet  jotka vetivät maiseman entistä synkemmän näköiseksi ja joista sadekuurot kastelivat kalliot vaarillisen liukkaiksi. Luojan lykky, ettei tarvinnut olla tuolla puolen merta vaan siellä suojan puolella, veneen ...
Lähetä kommentti
Lue lisää