Lämpömittari näyttää -16C pakkasta ja koti on hiljainen. Ulkona aurinko on vasta ajatuksena itäisen taivaan rannassa. Herään siihen, kun puolisoni tulee viereeni toisesta huoneesta, vierasvuoteen sylistä ( olen kuulemma kuorsannut... taas ! ) . Kello on vasta 6.15 lauantai aamuna ja hän on ollut hereillä jo viidestä lähtien. Mikä ihmeen keski-ikäistyminen ja unen karkaaminen meitä kahta oikein vaivaa?!
Mietin miten aamuni viettäisin ja hetken tepastelun jälkeen asetun teekuppini kanssa makkariin , istahdan sängylle siippani viereen ja otan läppärin syliin. Siinä mieheni jo onkin, oman läppärinsä kanssa ja naputtelee keskittyneen näppäimiä kirjoittaen jotain intensiivisesti. Hiljainen "täp täp täp" täyttää makuuhuoneen äänimaailman kun muuten kodissa on vielä hiljaista, karvakaverikin nukkuu ja naapureista ei kuulu hiiskaustakaan.
Avaan koneeni aikomuksena tehdä pari työraporttia pois mielestä ajelehtimasta kun ei kerran nukuta. Odotan ohjelman käynnistymistä ja juuri kun olen naputellut tarvittavat salasanat ja tunnusluvut päästäkseni työnantajani verkkoon, ilmestyy ruudulle vikailmoitus ja teksti " Access temporaly denied. Contact your help desk for more assistance". Parin yrittämisen jälkeen annan periksi. Tulee vähän sellainen isoveli valvoo - fiilis kun en pääse tekemään töitä lauantai aamuna kello 6.30... Hih! Kenties se " isoveli" on laittanut tämän työnteko rajoituksen vain kaikenlaisille susannille, jotka kuvittelevat olevansa niin tärkeitä, että lauantai aamut täytyy päteä työlle!
Suljen koneen koska mikään muukaan verkkosivu ei enää aukea ja suuntaan yläkertaan. Päästän innokkaan karvakaverin yöhuoneestaan pois ja seuraan, miten hän sinkoaa tyhjälle ruokakupilleen kuin lapsi joululahjojen kimppuun. Ja voi sitä hätäännyksen ja ihmettelyn määrää kun kuppi onkin tyhjä!
Luen Hesarin rauhassa ja nautin aamupalastani jonka jälkeen suuntaan takaisin alakertaan innokkaan nelijalkaisen kulkiessa aivan kyljessäni kiinni. Samalla kun puen itselleni parit kerrokset ulkoiluvaatteita, kuulen, kuinka nelijalkainen häärii ympärilläni ja ilmoittaa nyt jo kiihtyvään tahtiin että " kviik [rakko halkee!], kviik! [narttujen tuoksut huumaa jo kuononi - pitää mennä!]!kviik!kviik![haluan puketumisnamin!]kviik kviik![etkö sä oo vieläkään valmis?!kuinka kauan sulla oikein menee sen pipon päälle pistämiseen tai tän kaulapannan pujotukseen?!]... Vihdoin olen valmis ja karvakaveri pääsee odottamiensa tuoksujen pariin kuono maata viiltäen, ei tietoakaan pakkasesta :)
Metsä on täysin hiljainen lauantai aamulla kello yhdeksän, kun punertava auringonkajo maalailee taivasta fantastisen kauniiksi. Lumi pöllyää ja emännän flunssainen sierain ( kyllä, vain toinen ! ) tuhisee ja jäätyy kylmästä ilmasta, kun painamme keppien perässä pidemmälle metsään. mikä ihana rauha ja hiljaisuus! Halaan isoa, paksua ja erittäin vanhaa mäntyä siirtyen sen jälkeen halailemaan hoikkaa nuorempaa kuusta ja päätyen lopuksi siron haavan ( tai lepän - en ole ihan varma..) ympärille käsieni kanssa.
Tunnustelen metsän sanomaa joka solullani ja keskityn ajattelemaan tämän vuoden teemaani, joka on " hengitä ." Hengitän syvään ja keskitän ajatukseni kolmeen lauseeseen, joita alan hiljaa mielessäni toistaa ja jotka ovat tuoneet minulle tasapainoa ja uskoa itseeni niin monta kertaa ennen tätä. " Olen pahoillani. Anna anteeksi. Kiitos. Rakastan sinua.*)" Tarvitsen nuo luonnossa hiljaa äänettömästi lausutut voimasanat, jotta jaksan taas (TYÖ)arjen haasteissa. Sen verran sain heti nenilleni kun iloisena palasin " niin rakentavaan" tiimityöhön kahden viikon lomani jälkeen...
"HAU!!" huutaa nelijalkainen kaverini, jonka olin lähes unohtanut oltuani niin syvällä omissa mietteissäni tuossa pakkaspuiden alla. Karvakaveri kuulee tai näkee jotain, mitä minä en kuule enkä näe, taaskaan. Tuumatuokioni päättyy ja lähdemme laahustamaan kohti kodin lämpöä ja karvakaverin päkiöihin kertyneiden lumipaakkujen sulattelua. Johan tuossa ehtikin kankut ja varpaat kohmettua puita halaillessa :)
Mikäli sinulla on kätköissäsi jossain minulta tai joltain muulta saatu tai ostettu vuorikristallin kide, on nyt sopiva aika ripustaa se onkisiimasta roikkumaan keittiönikkunaan. Sateenkaaren värien " saippuakuplamainen" palloilu seinillä on niin tainomainen tähän aikaan vuodesta kun auringon ensi säteet kutittelee nenässä!
Kaunista talvenaikaa,
Lämmöllä Susanna K
Jk. Kuvitus on vähän sekä kylmää, että lämmintä kun kontrasti noissa kuvissa on niin huima..
*)Ho’oponopono on muinainen hawaijilainen menetelmä, jonka avulla puhdistetaan tiedostamattomia rajoitteita. Olemme tottuneet ajattelemaan, että meidän elämässä tapahtuvat asiat vain tapahtuvat meille ja vastaukset ovat itsen ulkopuolella. Ho’oponoponon mukaan kaikki meidän ongelmamme ovat menneiden muistojen uudelleen elämistä ja näistä muistoista on mahdollista täysin vapautua, jolloin voimme elää ns. ”nollatilassa”, jossa ei ole mitään rajoitteita ja kaikki on mahdollista.
Kommentit
Lähetä kommentti