Elämän kuplia syysmyrskyn sävelin

Meidän koti on sekainen. Isoja pyykkivuoria nuokkuu siellä täällä ja vaaleat rappuset ovat " hauskasti" ruskeiden pitkien karvojen peitossa. Sisäänkäynti on täynnä hiekkaa ja havuja ja pesukoneen luukku ammottaa auki ja odottaa jälleen yhtä koneellista pyörimään ja puhdistumaan suureen kitaansa. Mitä sitten ? Meillä asuu kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen sakki ja tuo sakki ei ilmeisen pienistä piittaa. Toki silloin siivotaan ja jynssätään kun tulee vieraita kylään mutta arki muuten on joskus melko vallatonta tuon elävän koiran ja kaikkien niiden elottomien pölykoirien kanssa.

Koska tämä aika syksystä on niin pimeää ja viime päivät erittäin myrskyisiä ja sateisia, päätin kuvittaa tämän päivitykseni kauniilla koristekuvilla taannoiselta vierailulta. Näin edes tekstin rivien väleistä voi aistia tuota lämmintä tunnelmaa ja valoa.

Itsenäisyyspäivää sain viettää rakkaitten läheisteni seurassa hyvää ruokaa nauttien ja iltaan asti tarinoiden vähän jo etukäteen 5.12 . Vaikka fyysisesti olo oli seuraavana päivänä hieman nuutunut, niin henkisesti mieli harras ja onnellinen tuosta kohtaamisesta ja noista kohtaamisista vesisateen keskellä. Kävinpäs pulahtamassa hyisen kylmässä joessakin! Kyllä raikasti ja laittoi veren kiertämään. Juhlien jälkeen alkoi taas paluu arkeen ja päivän pääteseurustelun jälkeen juhlat ovat muisto vain sydämen sopukoissa, koska sen verran kiukkunen olin tänään kun jälleen kerran löysin itseni nakuttelemasta tuota työkonettani 17.30 illalla ! Milloin tällainen aikuinen ihminen oikein oppii rajaamaan omaa työ - ja vapaa-aikaansa niin, ettei tarvitse kanssa autoilijoille kiroillen porhaltaa tuolla liikenteen seassa?

Viime yönä näin ihanan unen. Oli kesä ja lämmin ja lapsukaiseni jälleen noin kolmen vanha. Kesämekoissa juoksimme yhdessä rantaan: minä häntä sylissäni kantaen. Tarkoituksemme oli rynnätä mereen, joka lipui kanavan muotoisena siinä edessämme. Juoksin lastani kantaen veteen ja muistan, miten ihanalta se lämmin merivesi tuntuikaan auringoin paistaessa ja lämmittäessä meitä ja antaen valonsa loistaa koko tienooseen. Sieltä sitten kävelin tuon kolme veen kanssa ylös ja katselin kun tuo kanava yhtyi suureen mereen ihan kivenheiton päässä. Tunnelma oli niin lämmin ja leppoisa ja aito, että petyin suuresti kun herätyskelloni alkoi pipitää kiskoen minut jälleen pimeään aamuun ja uuteen työpäivään. Niisk..

Viikonloppu oli kyllä ihana ! Ja siihen mahtui toisenlainekin kohtaaminen rakkaan lapsuudenystäväni kanssa. Ystävän, joka tietää, että kun tältä rapu naiselta kysyy jotain ex tempore , niin vastaus on yleensä ensin " ei  " tai " emmä oikeen tiedä... " Ja kun tämä nainen hetken miettii, saattaa hän mielensä muuttaa ja lähteäkin seikkailuun mukaan. Vähän niin kävi tässäkin kohdin kun päädyin fantastiseen Waltteri Torikan konserttiin Musiikkitaloon perjantaina! Jos olin tuntenut itseni väsyneeksi aiemmin, häipyi se väsymys viimeistään ensimmäisen puoliajan ja tauon jälkeen ja tilalle asteli uskomaton energia ja iloisuus, joka tarttui tuosta karmismaattisesta esiintyjästä ja tämän huikeasta  "bändistä " eli Jyväskylän sinfonia orkesterin taitaavakin taitavammasta musikantti porukasta. Musiikkitalossa en ollut aiemmin käynyt enkä Waltteriakaan juuri kuullut kun radiossa parit kerrat mutta molemmat vaikuttivat ja palaan varmasti vielä asioiden äärelle. Kiitos ystäväni kun veit minut elämysmatkalle myrskyisenä ja sateisena perjantai iltana! Voi hyvin <3

Haluaisin löytää sen salaisuuden, haluaisin oppia tempun uuden, kieputtaa ja pyörittää ihmistä tässä, kiihtyvä tahtisessa elämässä, vaan nöyrästi mut laitetaan odottamaan vaan, annetaan aikaa ja haastetaan taas, kuljetetaan läpi kivien ja kantojen , jonnekin, minkä päämäärää itsekään tiedä en. Opettelen siis tänään ja huomenna vielä, enhän vielä kaikkea tässä maailmankaikkeudessa tiedä ja nöyränä otan mun oppiläksyt vastaan, ei elämä ole tanssia vain tai ainoastaan. 

- Susanna K -

www.positiivarit.fi

Seuraavaan kertaan,
XOXO Susanna K