Siirry pääsisältöön

MERI ja laineittein kertomaa, kerran vielä





Viikko töitä välissä ja vielä yksi ihana matka tällä kertaa aurinkoisilla vesillä edessä! Miehistö kutistui kahteen kun laivakoira ja kansihenkilöstö suuntasi muihin rientoihin , mutta se ei matkantekoa haittaisi koska aluksella touhuilee kuitenkin kaksi " lähes ammattilaista." Alkuun saimme pari pisaraa päällemme kun pöristelimme kaupungin mustaa taivasta karkuun luvattoman kovaa vauhtia meren päällä huudellen. Matkan edetessä sadepilvet väistyivät ja saimme nauttia tuulesta ja auringon lämmöstä.



Ensimmäisten iltojen riemukkaiden kohtaamisten ja yöllisten karaokelaulantojen sekä loistavien löylyjen jälkeen saimme herkutella täysikuun sinisellä loistolla. Aah tuota nautintojen iltaa! Blue moon....
 

Kun fiilistelyjä oli mieli täynnä ja ulkona jo vähän viileni, oli hyvää aikaa ottaa pienet lautapeliskabat. Mutta koska kippari aina voitti, kiukustui first lady ja jätti pelit taas odottamaan seuraavaa merimatkaa...
Kun kurkkasin tästä ikkunasta ja tässä saaressa eräänä aamuna  ulos, hämmästys oli suuri ja mielessä kulki salamana monenlaiset ajatukset. Kuka oli yöllä käynyt irrottamassa meidän köydet rantakalliolta ? Kuka saattoi olla niin julma ? Oliko se tuo naapuriveneen isäntä , joka kateellisena meidän paremmalle satamapaikalle hermostui ja päätti tehdä jäynät ? Vai oliko se joku satunnainen meloja joka halusi tehdä jekkuja yöllä, kun kaikki oli hiljaa ja vain lokit jossain lauloivat laulujaan? Näitä mietin kunnes kohtasin kipparini vekkulin virneen ja ymmärsin heti mitä oli tapahtunut... olin vielä heräilemässä unesta kun hän reippaana hypähti rantaan ( peilityyni aamu) , irrotti köydet ja jätti meidät ankkurin varaan, jotta minä, first lady, saisin auringon aamupalapöytään!  Ehkäpä tuota kipparia kannattaa katsella vielä monen monituista vuotta, senverran hyvä hän on suunnistamaan ja auttamaan first ladyään heräämään uuteen meri aamuun...
 


Sitten taas mentiin ja sää helli kulkijoita, toisilla purjeet pullollaan ja toisilla vauhdin huuma kasvoillaan, voi tuota elämän riemua ja iloa !



Tuolla, noitten korkeitten kallioitten takana, tapasimme saukkoperheen, joka innokkaana harrasti omia touhujaan vesilätäkön läiskiessä. Pari saukko perheen jäsentä kävi uteliaana kurkkaamassa kiven takaa meitä pällistelijöitä ja huomattuaan, ettei kyse ollut ruoka- eikä juomatarjoilusta, palasivat ne omiin bileisiinsä sinne kivien suojaan. Vikkeliä kavereita kaikki !
Jussarö on ehdoton saaristomme helmi kaikessa vastakohtaisuudessaan. En haluaisi eksyä tuohon saareen ypöyksin ja keskellä syksyn synkeimpiä kelejä. Sen verran puistatusta herättivät saaren rauniotalot, joissa on asbestivaara ja jotka ovat sortumispisteessä.Ainoat kovapanosammunnat kuitenkin, jotka me huomasimme ja kuulimme, tulivat aluksemme sisältä ja yleensä mausteisen illallisen jälkeen ! Niitä ammuntoja pääsi onneksi karkuun kun työnsi pään ulos pressun aukosta tai sitten astui kannelle ja käveli maihin !

Jussaröössä kippari juoksi kalliota ylös ja alas, punnertaen ja vääntäen vatsoja samalla kun first lady käänsi kylkeään kuumalla kalliolla ja kärtsäsi nahkaansa minkä ehti. Hyvästi sileä ja kimmoisa iho ja tervetuloa aimo annos D-vitamiinia . Niin hyvältä vaan tuntui jälleen tuo auringon kosketus paljaalla iholla. Merivesi Jussarön edustalla oli ihan " sikakylmää" eikä siellä tarvinnutkaan käydä kuin pari kertaa pulahtamassa, ihan senverran, että sain otettua nämä joka kesäiset bikinikuvat kallion pinnasta...



“You will begin to touch heaven, Jonathan, in the moment that you touch perfect speed. And that isn’t flying a thousand miles an hour, or a million, or flying at the speed of light. Because any number is a limit, and perfection doesn’t have limits. Perfect speed, my son, is being there.”
― Richard Bach, Jonathan Livingston Seagull

 
 
Yhtäkkiä kauniin helleaamupäivän aikana, sisäväylää ajaessamme iski yllemme sakea sumu, joka esti  eteenpäin näkemisen. Siinä sitten vauhtia hiljennettyämme totesime, että nyt ei kyllä tekisi mieli lähteä tuonne ulkomerelle isojen laivojen syötiksi sumun keskelle. Tyytyväisinä käänsimme keulamme kohti sisäreittiä ja lähestyvää saari vierailua.


“Overcome space, and all we have left is Here. Overcome time, and all we have left is Now.”
― Richard Bach, Jonathan Livingston Seagull 
 
Pari päivää vielä näissä maisemissa ja sen jälkeen : THE END.
 
Voikaa hyvin kaikki ja oikein rentouttavia hetkiä elokuisen luonnon parissa,
Susanna K
 
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Unknown28. elokuuta 2015 klo 15.30

    Kauniita kuvia ja sujuvaa tekstiä! Kivaa että saitte hiukan myös aurinkoa loppulomallenne

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaveita ja Lokki Joonatanin viisaita mietteitä

Haen sunnuntai aamun Hesarin haistellen samalla tuoreen kesän tuoksuja. Näen vaaleanvihreät koivun lehdet ja kirkkaan taivaan. Äkisti silmäni täyttyvät kyynelistä  ja mieleeni hiipii  voimakas yksinjäämisen tunne. Hengitän syvään, räpyttelen silmiäni, nielaisen ja palaan sisälle. Nelijalkainen karvakaveri tulee innostuneena ovelle vastaan ylisuurta pehmokoiraa roikottaen. Kahvinkeittimessä on vielä eilisen tahrat ja ruokapöytä on täynnä tavaraa. Aika pysähtyy ja kotona kaikuu vain vanhan pakastimen hiljainen ulina.     Mietin että mistä tuo kumma haikeus hiipi rintaani ja aiheutti noin voimakkaan tunnereaktion ? Johtuiko tuo rinnan puristava tunne siitä, että katsoin illalla Romeon ja Julian ja koin vahvasti heidän onnettoman rakkaustarinansa? Vai johtuiko se siitä, että sunnuntain jälkeen tulee maanantai ja uusi viikko ja uusi arki jossa ei ole hauskoja pihajuhlia eikä kepeää grillailua leppeässä kesätuulessa... Huikkaan...
2 kommenttia
Lue lisää

Tommy Tabermann ja minä rakkauden ja kevään huumassa

Ajelin kotiin True Heartsin NLP Master Prakkäri treeneistä kuunnellen  NRJ :n poppia joka tavoitti soljuvasti alitajuntani. Oloni oli tyttömäisen kepeä ja silmiini sattui fantastisen upeat kevään vihreät hiirenkorvat jotka kiusoittilevat ohikulkijaa puiden oksilla. Rakastan juuri tätä kevään aikaa! Ehkä siitä syystä menin naimisiinkin juuri näinä aikoina, toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla ja siitäkin on jo... hmm.... kohta 20 vuotta aikaa !Iik! Niin ne vuodet vierii. Tulla lähelle vaatii sinulta voimaa, paljon väkevää voimaa. Olla lähellä vaatii sinulta rohkeutta, paljon paljasta rohkeutta. Päästää lähelle, sisälle, vaatii sinulta vain uskoa toiseen ihmiseen. - Tommy Tabermann-   Tahtoisin kirjoittaa tähän ihan koko elämäni ja kaikki tuntoni mutta kriitikko minussa himmailee ja ilmoittaa, ettei kannata ihan kaikesta avauta, ihan ihan vielä, ainakaan ennenkuin asiat ovat virallisia ja julkisia ja oman mielen kiemuroissa jo varmasti päätettyjä. Mutta ...
4 kommenttia
Lue lisää

Erään kesäfestarin tarina

 Hentoa värinää ilmassa, sydänten tärinää Retussa ja Hilmassa, kuiskutuksia auringonlaskussa, käsiä toisen takataskussa, haikeita hymyjä ja kiihkeitä sylejä, väsyneitä lymyjä ja somea, yleä...   Rakkaukden tykitystä ja ilon suihkuja, rokin rykitystä ja Antti Tuiskua, sinitaivasta ja lämpöä iholla, hyvää fiilistä isollakin kiholla, vapautta ja lupaa rakastaa, jääkylmää juomaa arkkussa pakastaa...  Kovaa poppia ja kovempaa rokkia, pitkää kuumaa kesä ja tverkkaamista , baarikärpäsiä ja karavaanareita, sulassa sovussa kokemassa kesäfestareita..   Tramboliinipomppuja ilmaan asti, mielessä into ja repussa hilpeä musiikkilasti, temppuja ja vapauden huumaa, aurinkoa ja hikeä, kesätunnelmaa kuumaa. Apulantaa ja sen tuomaa energiaa, tuo voima kauaksi kantaa.. kaikki loputon kauneus kaikki järjettömyys kaikki ruoskivat toiveet kaikki päättämättömyys ovat lopulta tarkoituksen palasia osa arvoitusta ja osa...
6 kommenttia
Lue lisää