Tämän päivän kokemuksista inspiroituneena
tartuin läppäriin ja päädyin kirjoittamaan ajatuksiani alas pitkästä aikaa, sillä
uskomattoman paljon on tapahtunut asioita viime aikoina, vaikken ole niistä
täällä kovaa hihkunutkaan.
Peruutanpa hieman ajassa taaksepäin
viime syksyyn eli syksyyn 2019. Olin nimittäin äkkiä tilanteessa, että töitä
tuli ” ovista ja ikkunoista ” enkä aina enää itsekkään pysynyt perässä siinä,
mitä pitäisi tehdä seuraavaksi ja minkä voisi jättää ehkä ensi viikolle.
Pinnistelin työn rajaamisen aallonharjalla ja nipin napin sain tehtyä kaiken,
mitä pitikin ja vieläpä lähes kiitettävin arvosanoin jos nyt numeerisilla
arvosanoilla pitäisi prosessia arvottaa. Samaan aikaan aloitin NLP Trainer
opinnot Veli-Matti Toivasen opissa ja jotenkin jaksoin tiiviit työviikot aina,
kun tiesin, että kohta pääsen taas jäsentämään asioita ja muokkaamaan ajatuksiani
” NLP klaanin ” parissa ja vieläpä tiiviisti 3 päivää putkeen kerrallaan!
Jotain kummallista alkoi kuitenkin tapahtumaan
lähes heti, kun NLP opinnot jälleen alkoivat. Minusta tuli se rohkea ja sopivasti
itsevarma Minä, joka olin ollut jo kauan sitten ja joka oli ehkä tässä työ – ja
perhe-elämän tiimellyksessä unohtunut kaiken muun keskellä. Teimme nimittäin tuolloin rohkeutta lisäävän
harjoituksen, jonka voima taisi olla melkoinen ja joka irrotti minulta jonkun ”
sokan ” paikasta, jossa oli ollut tiettyä jumitusta jo pidempään. Löysin
nimittäin itseni yhtäkkiä työpaikka haastattelusta, tosin oman työnantajan
sisällä, mutta haastattelu- ja rekryprosessista kuitenkin. Joskus aiemmin, pari
vuotta sitten, olin omissa mielikuvissani visioinut minut työskentelemään
avokonttoriin muiden iloisten ja innovatiivisten ihmisten kanssa. Konttoriin,
jossa olisi naurua, ideointia ja tekemisen meininkiä ja jossa kaikilla olisi
sama fiilis ja ajatusten sparrausta ja ideointia voisi tehdä arjessa muun työn lomassa.
 |
| Hei elämä! Täältä tulemme, mitä ihanaa annat meille ? :) |
Noh… tuli sitten päivä, jolloin tuo
rekrytointi loppui ja: Da-daa! Minä sain sen paikan mitä hainkin ja hauskinta
on se, että nyt minulla on avokonttorissa kollegoita ympärillä ja myös
avokonttori, jossa nauru raikaa aika-ajoin ja puhe sorisee niin hyvin, että
edes huippuluokan vastamelukuulokkeet eivät aina auta sitä iloista
puheensorinaa estämään! Kuten olen monesti varmasti täälläkin kirjoittanut:
Kannattaa varoa mitä toivoo ja mitä ajattelee koska toiveet ja ajatukset saattavakin
käydä toteen yhtenä kauniina päivänä…
Toinen asia, mistä olen uneksinut aiemmin
ja jota olen, salaa joskus toivonut, on se, että voisin jollain tavoin olla
työnantajani henkilöstöpäivässä pramilla, lavalla, estradilla oman asiakkaani
kanssa ja tuoda koko henkilöstölle näin oivalluksia, iloa ja inspiraatiota.
Kuitenkin kriittinen minäni on ampunut tuon ajatuksen monta kertaa alas ja
todennut, että on ihan hyvä, että voi auttaa muita ja että voi kannusta ja
tsempata muita, vaikkei sitä koko maailmalle kuulutettaisikaan. Noh. Sitten muutin työpistettäni tuon rekrytointiprosessin
tuloksena. Sama työnantaja, eri kaupunki, eri työkaverit ja eri asiakkaat.
Tuli
taas aika suunnitella vuotuisia inspiraatiopäiviä ja miettiä, kuka
asiakkaistamme tulisi tällä kertaa kertomaan yhteistyöstä, sen
kehittämiskohteista ja niistä asioista, jotka jo sujuvat oikein hyvin. Äkkiä oivalsin,
että minultahan saattaisi löytyä juuri sopiva puhuja tuohon tilaisuuteen ja sitä
sitten innokkaasti omalle tiimille mainostamaan. Mutta… tiimin sisältä ei ihan
heti löytynytkään innokasta halukasta esiintyjää, joten huomasin, että olin
pikkuhiljaa itse ajautumassa esiintyjän rooliin yhdessä tiimin toisen jäsenen
kanssa.
Näinpä sitten tänään, n. 800 työkaverini edessä, olin lavalla kertomassa
asiakkaan kanssa tehtävästä yhteistyöstä, yhdessä aivan ihanan työkaverini
kanssa! En voi vieläkään oikein ymmärtää miten nämä kaikki asiat ovat
pikkuhiljaa tulleet luokseni ja ihan kuin joku kummallinen ” kuuntelija” olisi
kuullut kaikki salaiset toiveeni ja antaisi nyt kaikki vuosien varrella ilmaan
heittämäni ajatukset ja toiveet minulle kertaheitolla toteutukseen. Rohkeus,
kiitollisuus ja onnellisuus siitä, että olen nyt tässä vaiheessa itseni ja
oivallusteni kanssa, ovat nyt suurimpina mielessäni, kun kirjoittelen fiiliksiäni
Sinulle ja Sinulle, joka kenties tätä ajatusten juoksuani rupeat lukemaan.
Tämä päivä ja nämä kuluneet kuukaudet
ovat olleet syviä oivalluksia täynnä. On kuin Sussun oivallustenvuodet olisi
ottanut sadan vuoden harppauksen kertaheitolla omassa sisäisessä
kehittymisprosessissan! Olen niin kiitollinen ja onnellinen kaikesta siitä,
mitä minulla on nyt ja tässä.
Tänään seurasin pariakin itsensä
voittajaa sydän iloa ja riemua ja myötätuntoa tuntien. Toinen voitti pelkonsa
ja veti upeasti päivän juonnot 800 innokkaan kuulijan edessä ja vieläpä erittäin
ammattitaitoisesti, ensikertalaisena ja erittäin läsnä ollen, iloisesti ja
hurmaavana omana itsenään <3 Toinen itsensä voittaja tuli lavalle
jännityksen sekaisin tuntein, mutta tuli rohkeasti, kertoi mielipiteensä ja
käveli rohkeasti lavalta täysin emännän elkein asiakasta jututtaen,
ystävällisesti, luottavaisesti ja reippaudella. Hatunnosto molemmille ja suuret
halaukset molemmille. On kerrassaan loistavaa saada todistaa toisen
kasvuprosessia ja sitä, miten pelot voitetaan ja pelkojen takaa kuoriutuu
upeita juttuja.
Oma oivallukseni tuli, kun istuin
naistenhuoneen posliinilla ja satuin samalla vilkaisemaan puolisoltani tullutta
viestiä: ” Odottelen sinua täällä kotona. ” Sydämeeni läikähti lämmin tunne ja
mieleni liikuttui, kun tajusin, kuinka paljon vieläkin rakastan tuota ihmistä,
joka on antanut elämän lapsilleni, jotka nyt lähtevät omilla siivillään lentelemään
pesästä pois, aiemmin kuin ehkä olin ajatellutkaan.
Ja lopuksi vielä: ”Sinun tulee olla se muutos, jonka
haluat nähdä maailmassa.” —Gandhi
Upeita elämyksiä kasvunpolullesi uuteen vuosikymmeneen!
Susanna K
Kommentit
Lähetä kommentti