Hidasta sen verran juoksuasi, että unelmasi eivät jää suoritustesi jalkoihin

Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan ? 

Vuosi sitten olin hieman hukassa jälleen kesälomani jälkeen ja mietin, miten ottaisin syksyn vastaan ja mistä löytäisin jälleen innon ja energian tulevien arjen rutiinien kohtaamiseen. Aurinkoinen ja lämmin hellekesäloma vesillä vaikutti yhä mielessäni ja kehossani ja ajatukseni lipuivat vähän väliä haaveellisina meren aalloille ja Suomen kauniiseen saaristoon. Arjen aloitus oli tahmeaa ja käyntiin pääseminen kesän jälkeen jokseenkin haastavaa. Ja sitten, kuin ihmeenä taivaalta, rakas ystäväni lähestyi minua kysymyksellä, että olisinko kiinnostunut työnohjauksesta, kun taas hänen ystävänsä opiskeli juuri alaa ja kaipasi ohjattavia. ” Ei ole todellista! ” mietin mielessäni ja vastasin heti, että todellakin olisin kiinnostunut ja että tämä olisi juuri sitä, mitä vailla olin ihanan kesän jälkeen. Tunnelma kohosi hetkessä ja intoni tulevaa syksyä ja työnohjausta kohtaan alkoi hiljalleen herätä ja tuntua kasvavana kuplintana sisälläni.

Kun nyt mietin tuota noin 9 kk:n prosessia, olen todella kiitollinen ystävälleni, joka minut tähän ohjasi ja myös upealle työnohjaajalleni, joka kevyesti tuupaten tarjoili minulle eri keinoja ja eri vaihtoehtoja kulloisiinkin työelämän askarruttaviin tilanteisiin.

Aloitimme prosessin elokuussa, tavaten 1.5 H kerran kolmessa viikossa ja kun tämän vuoden toukokuu koitti ja prosessi alkoi tulla päätökseen, oloni oli sellainen, että pärjäisin hyvin tästä eteenpäin kaiken sen työkalupakin kanssa, jonka olin noiden syvällisten itsetutkiskelun sessioiden kautta saavuttanut. Kummasti omat ajatukset selkeytyvät, kun on joku, jonka kanssa sparrata niitä säännöllisesti.

Perspektiiviä elämään ja eri näkökulmia asioille  :) 

Helmikuussa 2019 olin jälleen umpikujassa kaikkien töitteni kanssa ja kalenterini huusi punaisella kaikesta siihen lykkäämästäni työstä. Olin poikki ja kyllästynyt itseeni, kun jälleen kerran nakuttelin konetta työpaikallani liian myöhään ja kun vihdoin lähdin kotiin, olin kotona niin myöhään, etten jaksanut lähteä enää salille, vaikka tiesin että se tekisi minulle vain hyvää. Seuraavassa työnohjauksessa sitten jälleen tutkiskelimme mm. sitä, mitä kaikkea työnkuvaani kuuluu ja miten voisin itse rajata työmäärääni paremmin, jottei vastaavaa ylikuormittumista tulisisi. Niinpä sitten päätin muutaman pikkujutun mm., että pidän yhden etäpäivän kerran viikossa, jolloin saan kahlattua läpi rauhassa ne asiat, jotka ovat jääneet viikon varrella läpikäymättä. Samalla päätin, että siistin jatkossa kalenterini niin, että siihen jäisi tilaa esim. suunnittelutyöhön, kirjallisiin hommiin, jotka vaativat keskittymistä yms. Koitin myös sitä, että tulostaisin itselleni ison seinäkalenterin ” lakanan” johon kirjaisin kaikki tulevien kuukausien tärkeät tapahtumaan yhteen isoon näkymään, mutta tuo ei oikein palvellut minua, joten päädyin käyttämään nykyistä sähköistä kalenteriani, mutta täyttäen sitä järkevästi jatkossa.

Pikkuhiljaa huomasin, että se ahdistava vanne, joka oli ollut vielä helmikuussa ympärilläni, alkoi sulaa ja hälvetä ja mitä pidemmälle kevättä menin, sen pienempi sen vanteen vaikutus oli ja lopulta se hävisi kokonaan. Noihin aikoihin teippasin läppärini kanteen kortin, jossa lukee ” Hidasta sen verran, että unelmasi eivät jää suoritustesi jalkoihin.” Ihan kuin tuo kortti olisi ollut joku muinaisten intiaanien taika-amuletti tms. koska aloin todellakin hidastaa ja huomasin, että työt tulevat silti hoidettua ja olen jopa paremmalla tuulella iltaisin, kun tulen kotiin.

Ihania juhliakin on mahtunut meidän perheen kevääseen kaksin kappalein tänä vuonna!
Sitten tuli kaunis aurinkoinen kesäkuu ja ihana juhannus vesillä kaikkine herkkuineen ja auringonlämmittämine kallioineen. Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina olin tavallaan levännyt ja tavallaan hieman pihalla, kuten usein tuolta meri-ilmasta kotiin palatessa. Arvoin siinä haukotellen mennäkö salille vaiko ei ja lopulta päätin kuitenkin lähteä aviomiehenikin minua matkaan kannustaessa. Hyppäsin viimekesäisen hybridini selkään ja rullasin kevyesti salille, jossa vedin kunnon hikitreenin. Tyytyväisenä päätin suihkutella kotona ja aloitin kotimatkan tyytyväisenä itseeni ja suoritukseeni, reppu selässä keikkuen ja fillarin renkaat tasaisesti katua vasten rullaillen. Kunnes….

Kuva ei liity tööttiini mutta se tuo niin paljon iloa ja virtaa tähän tööti jälkeiseen kesääni ! Äidin palstalla kasvaa aarteita <3 

…. Huomasin vähän liian myöhään, että olen tulossa vauhdilla katukivetyksen reunaan suojatien jälkeen. Jarrutin käsijarrulla ja tajusin siinä samassa hetkessä, että nyt tuli jarrutettua hieman turhan hätäisesti ja seuraava mielikuva minulla on, kun kolme ystävällistä ihmistä seisoo ympärilläni ja tarjoaa minulle kosteuspyyhettä ja tiedustelee vointiani moneen kertaan ja kysyy, voisivatko tilata ehkä ambulanssin, taksin tms.? Hieman siinä häkellyksessäni ihmettelen heidän reaktiotaan, kunnes ymmärrän, että tuo värikäs lätäkkö allani on tullut ilmeisesti minun nenästäni ja kun otan aurinkolasit päästäni vihdoin pois, on niiden linsseissä komeat skraadut ja pokat saaneet kunnon tällin asfaltista. Olen soittamassa rakkaalle miehelleni, että hakisi minut, kun ensin meinaan hypätä fillarin selkään, mutta ymmärrän, että se ei ehkä olisi tässä kaikista järkevin ratkaisu, koska mitä kaikki vastaantulijatkin ajattelisivat, kun näkisivät punaisenkirjavat kasvoni. Hassua miten epäolennaisiin seikkoihin se tietoinen mieli kiinnittää huomion hädän hetkellä. Alan soittaa miehelleni, kun muistan, että minähän päätin pitää digi paastoa, joten jätin puhelimen kotiin. Ystävällinen auttajani nro 1 antaa puhelimensa ja onneksi muistan tuon numeron ulkoa. Soitan ja mieheni vastaa ja sanoo, että lähtee tulemaan asap. Odotamme ja odotamme siinä kadun varressa, että hän saapuisi minut pelastamaan, kunnes muistan, että eihän meillä ole autoakaan, kun molemmat menopelit ovat juuri tänään jälkikasvulla.

Lopulta kaikki kuitenkin selviää ja pääsen jatkamana matkaani ja tarkistuttamaan haavani eikä mikään paikka ole lopulta poikki eikä halki ja selviän ilmeisesti säikähdyksellä tästä episodista, josta on enää tätä kirjottaessa jäljellä himmeät kohdat kasvoissa ja parit upean väriset mustelmat eri puolilla kehoa. Ja mieleeni tulee tuo ” Hidasta ” kortti, jonka olen jo poistanutkin läppäristäni, kun ihan näin paljoa en toivonut hidastamista...

Äidin kukkaloistoa <3 

Nyt on kuitenkin taas uusi kesäloma ja eilen olen tavannut rakkaan ystäväni ja maalannut pitkästä aikaa taulun sekä ulkoiluttanut meidän uskollista karvaherraa ties monennenko kerran. Olen nauttinut suunnattomasti tästä omasta lomaviikostani ja valmistautunut henkisesti tulevaan syksyyn jo nyt. Sillä se syksy alkaa hieman eri perhekokokoonpanolla kuin tähän asti: Yksi meistä astuu armeijan harmaisiin ja näin jälleen yksi etappi elämässä alkaa olla edessä ja toinen takana.

Prosessointia kuvana ? ! 

Kun nyt sitten lähdet kesäretkelle fillarin selässä, niin muista KYPÄRÄ! Sen minä olen ainakin tästä töötistäni oppinut. Vielä en ole istahtanut meno pelini päälle kesäkuun lopun jälkeen mutta sekin hetki koittaa. Tässä välissä kuitenkin aalloille siis 😊

Aurinkoista ja energiaa antavaa kesää!

Rakkaudella, Susanna K

Kap Verden fillariretki maaliskuussa 2019, se men iloisissa merkeissä aurinkoisen oppaamme ( taustalla ) luotsatessa menoamme juuri sopivalla vauhdilla ja kypärät päässä !