HENGITÄ JA ELÄ

Kuohujen syksy. Mentaalimielessä. Istuimme iltaa ihanien ystävieni kanssa ja pähkäilimme maailmaa ja sen kieputusta keskiyön pimeyteen asti. Yksi asia oli kaikille yhteinen : Syksyn pimeys tulee ja sitä pitäisi päästä karkuun johonkin mutta mihin ? Sielu ja mieli kaipaa valoa kaamoksen keskelle ja valoa myös ajatuksille ja haaveille tuulettua ja rakentua vahvaksi mielen sopukkaan tehden sinne lämpöisen ja turvallisen pesän.

Huomaan, että useat ihmiset ympärilläni etsivät jotain, ehkä mielen rauhaa tai tasapainoa, jotain mihin takertua ja mistä saada voimaa. Ympäröivä yhteiskunta ja - maailma on tällä hetkellä melkoisen vyörytyksen kourissa ja ikävät uutiset leviävät maailmalta ja maailmalle jatkuvasti. Ihmisillä on alinomainen  kiire ja tarve tehdä itsensä korvaamattomaksi, etenkin työelämässä, ja toisinaan tuntuu että korvaamattomuus tehdään hinnalla millä hyvänsä...

 
Olen itse miettinyt kovasti sitä, mistä tuo kiire oikein tulee ja miten sen voisi estää niin, ettei se valtaisi mieltä ja takertuisi ihoon kiinni joka ikinen päivä. Olen löytänytkin siihen ratkaisun, mikä on erittäin helppo ja iänikuisen vanha, nimittäin : HENGITTÄMINEN ! Kun malttaa pari kertaa vuorokaudessa pitää kaikesta elämästä muutaman minuutin tauon ja hengitellä vaan, pääsee itsensä ja mielensä kanssa paljon paremmin sinuksi. Kun hengittää , kannattaa keskittää ajatukset siihen, miltä ilman sisäänmeno keuhkoissa tuntuu sisään mennessä ja miltä keuhkoissa tuntuu, kun ilma puhalletaan rauhallisesti keuhkoista ulos. Mielessä voi hokea vaikka mantraa " souum" kun hengittelee sisään ja " haam " kun hengittelee ulos. Näin ajatukset pysyvät koottuna eikä mieli lähde harhailemaan omille poluilleen.

 Toinen oivallus hengityksen lisäksi on, että tarvitsemme arjessa toista ihmistä, kuten aiempaan postaukseeni kirjoittelinkin. Kun oma mieli on umpisolmussa, auttaa, että joku huutaa maankamaralta sinne pilvien ja puuterin keskelle koordinaatteja, joita kohti on hyvä suunnistaa. Toisinaan taas pääsee parhaiten perille kun menee yksin, itsensä kanssa ja omaa sydäntään kuunnellen. Onneksi reittejä on monia ja meitä ihmisä erilaisia. Ja onneksi meidän kaikkien oma merkitysmaailma on tärkeä juuri kullekin itselleen. Kun ymmärrämme toisiamme, pärjäämme paljon paremmin tässä maailmassa. Vaikka minun totuuteni ei kosketakaan sinun omaasi millään tavoin, ei se tarkoita, että se olisi väärä. Päinvastoin. Se on täysin oikea ja tärkeä ja henkilökohtainen juuri minulle ja minun maalmani voi elää sinun maailmasi kanssa rinnakkain sopusoinnussa. Myös sinun maailmasi on oikea, aito ja totta, sinulle. Avoimuus, avarakatseisuus ja ymmärräys. Sitä on minun maailmani pullollaan. Ja rakkautta ja hyvän jakamista <3

 Tuntuu surulliselta kun ihmiset nostavat veneitään jo pois vesiltä ja pakkaavat ne tiukkaan pakettiin pressujen alle. Se merkitsee jälleen yhden kesäkauden loppua . Onneksi jonkun loppu on aina jonkun toisen alku.

 Ystäväni kynttilät, lämmön ja valon lähettiläät, ovat syttyneet keittiön pöydälleni jälleen. Vielä hetken parvekelaatikon kukassa on kauniit violetit kukinnot ja takapihan Dahliat jakavat vaaleanpunaista ja valkoista hehkuaan syysiltoihin. Vielä hetken aurinko pilkistää pilvien lomasta ja ulkona voi tehdä reippaan kävelyn ilman toppatakkia. Tämä aika on niin haikeaa luopumista. Luopumista koivun lehdistä ja luopumista huumaavasta vihreydestä. Lähestyvä marrasjoulukuu saa mielen ja kädet surffaamaan armottamasti matkanjärjestäjien nettisivuilla ja etsimään hyviä diilejä. Jos kuitenkin syksyn saisis selätettyä viime vuoden tapaan... jossain valoisassa ja lämpimässä paikassa...