Saariston aarteita OSA 1

Sorsaa pienemmät vesilinnut juoksevat peräkanaa merenpinnalla (tai siltä tuo ihana räpiköinti ainakin vaikuttaa) lahdenpohjukassa, johon olemme kiinnittyneet turvallisesti laituriin kylkimyyryyn. Pressun takana naapuriveneen saksalaisisä naureskelee nuoren tyttärensä kanssa aamutoimien aikaan ilmeisesti astioita tiskaillen.

Saksalaisisän tytär juttelee  ihanasti kikatellen alakouluikäisen tyyliin. Ilma on pilvinen mutta merenpinta lähes peilityyni ja laituriin kiinnittyneissä veneissä käy pieni aamukuhina, kun pressuja availlaan, kattoluukuista tuuletellaan yön kosteuksia pois ja purjeita säädetään päivän koettelemuksia varten kuntoon.  Mieleni on virkeä hyvin nukutun yön jälkeen ja kehoni alkaa pikkuhiljaa heräillä tulevan päivän urheilusuoritukseen, joka tapahtuu tänään, lehmien ja lampaiden laiduntaessa samoilla niityillä joissa juoksemme lenkkiä.

 

 On heinäkuu ja olemme Saaristomeren kierroksella, kippari ja minä. Olo on totaalisen rentoutunut ja arkihuolista vapaa ja kokka osoittaa aina kohti seuraavaa satamaa. En voisi heti kuvitella parempaa tapaa irrottautua arjesta, en ainakaan omalta kohdaltani.

 Olemme yöpyneet huikeissa  luonnonsaarissa aivan keskenämme ja todistaneet monta hienoa auringonlaskua ja pari upeaa kuun nousua. Välillä olemme tankanneet muona- ja vesivarastoja täpötäysissä vierasvenesatamissa ja sitten taas jatkaneet luonnon armoilla eteenpäin.

Olen saanut maalata pienessä tihkusateessa, uimapuvussa, taulujani, koska ilma on ollut lämmin ja olen saanut meditoida kallionlaella silmät horisonttia hyväillen sydämeni kyllyydestä.

Myös ystäviä on mukavasti sattunut reittimme varrelle meitä ilahduttamaan ja mikä parasta, merilomaa on vielä paljon jäljellä ja miehistömmekin saa pian kaivattua täydennystä!

 

Eräänä päivänä,  kun kiersimme Jungfruskärin luontopolkua, tuli vastaamme iso lehmä-äiti vauvansa kanssa. Minä tyhmänä kävelin tuota lehmä-äitiä kohti mukavia jutellen, ihan kuin oisin lähestynyt meidän nelijalkaista karvakaveriamme…Siitä lehmä-äiti ei kuitenkaan tykännyt, vaan asettui uhkaavan näköisesti hyökkäysasentoon keskelle polkua ikään kuin näyttäen että ” ken tästä käy saa kaiken toivon heittää! ” Hipsimme siitä sitten vähän nopeasti kipparin kanssa metsän kautta kaukaa ohi sydämet pamppaillen. Seuraavaksi saavuimme rantaan, jossa makaili lisää noita lihakarjan jäseniä  vasikkoineen. Keskellä laumaa loikoili valtava monisatakiloinen musta sonni jotain suussaan märehtien. Lauma oli juuri siinä kohdin, josta luontopolku jatkui ja josta meidän oli tarkoitus kävellä. Noh... Vähän aikaa siinä mietimme, että mitähän tässä nyt pitäisi tehdä ...
... kilautin  jo maalaistalon karjatilan kaverilleni, että mitäs nyt tehtäisiin… Pääsimme sitten kuitenkin hyvien neuvojen saattelemana lauman ohi, vasikat ja sonnit kaukaa rannankautta kiertäen, eikä yksikään ollut meistä kiinnostunut niin paljoa, että olisi lähtenyt meidän perään, eli säästyttiin ikävältä lehmähyökkäykseltä tälläkin kertaa J  Kuulimme enää villit ” MUU MUU MUUT!”  perässämme kun lähestyimme venesatamaa. Kaupunkilaiskippari ja tämän First Lady maaseudun idyllissä J

Reittimme varrelle on sattunut tuulta, sadetta, aurinkoa ja nyt lähes peilityyntä mutta kaikesta on hienosti selvitty ja sateen ropinassa on pelattu useat Rummikubit, korttipelit ja Carcassonet, ensimainittua peliä pelatessa aivonystyrät ovat saaneet liikettä ja tunnelma on ollut hiljainen ja intensiivinen. On tämä vain niin hienoa aikaa tämä suomen kesä <3

Kerran rantauduimme pienelle luodolle ja kaivoin esiin jälleen maalausvermeeni. Etsin kalliolta tasaisen kohdan, johon saatoin teipata maalauskankaani ja aloin sutia väriä kankaaseen. Ei aikaakaan, kun käteni olivat valkoisen keltaisessa maalissa ja kallioon teipatut molemmat teokset olivat kutakuinkin muuttaneet väriä ja muotoa moneen kertaan. Korvissani soi kevyt aaltojen leikki rantakallioilla ja silmäni hakeutuivat vähän väliä tuijottamaan horisonttiin ja uskomattoman tyyneen merenpintaan. Päivä oli kaunis ja aurinko paistoi pienen pilviverhon takaa estäen pahimman paahteen. Välillä pulahdin virkistävään veteen ja asetin itseni hetkeksi kuivumaan kallion laelle ja lepohetken jälkeen vedin taas uuden kerroksen maalia teosteni päälle. Lopputulos näkyy näissä päivityksen kuvissa tarkemmin.

Kehoni ja mieleni (sieluni) lepää nyt täydellisessä harmoniassa ympäröivän meren, tiirojen ja naapuriluotojen kanssa. Kallioon teipatut kuvat kuivuivat käden käänteessä ja minä käänsin jälleen kylkeä bikineissäni ja siirryn kirjoittamaan tätä tarinaa, joka on muuten tosi…

JK. Koska tarinani päivitys vähän viivästyi, olemme ehtineet saada jo täydennystä miehistöön, kun karvakaveri on astunut hoitajansa kanssa paattimme meitä ilostuttamaan. Nyt nautimme jälleen yhdestä luonnon saaresta, kun ulkosaariston upea Utö on jäänyt taaksepäin.

Iloista kesää ja matkakertomus jatkukoon myöhemmin!

XXXX Susanna K