On vierähtänyt tovi siitä , kun olen tänne kirjoitellut. Elämä on vienyt mennessään ja viikonloput ovat olleet täynnä kaikenlaista opiskelua ja muuta touhua. Tässä välissä huhtikuu on saapunut purjehtien sisään ja luonto on valmistautunut ottamaan kesän vastaan avoimin mielin. Jäät ovat lähteneet ja pääsiäisenä tekemäni matka Ruotsin Lappiin on muisto vain. Niin paljon kaikenlaista itua on lähtenyt elämään, että välillä on vaikea pysyä paikoillaan ja vain olla.
Maalaaminen on tänä keväänä jäänyt selvästi vähemmälle kuin viime vuonna mutta sitäkin enemmän olen harjoitellut erilaisia mielikuvatekniioita ja myös vuorovaikuttamista ja sanallista ja sanatonta viestintää. Olen sukeltamassa yhä syvemmälle NLP :n maailmaan ja olen äärettömän onnellinen, että olen tuon maailman vihdoinkin löytänyt. Viime viikonloppuna kävimme läpi arvojamme ja huomasin,että omat arvoni ovat kutakuinkin tasapaino, ilo ja lapsenmielisyys. Noita kaikkia kun saan käyttää , kokea ja elää sekä töissä - että vapaa-ajalla, koen olevani elossa ja hereillä. Jos taas joku noista otetaan pois, murtuu pohja siltä, mihin olen aina uskonut ja sitähän ei kukaan haluaisi tapahtuvan.
Tutkiskellessa jälleen kerran itseäni ja pohdiskellessani sitä, olenko ulkoa - vai sisältäpäin motivoituva, törmäsin taas itseni liikuttamisen haasteeseen. Kävimme puolisoni kanssa lyhyen keskustelun ihanassa aurinkoisessa arki-illassa, pihalla roskia siivoten. Puolisoni kysyi : " Aiotko mennä salille tai lenkille tai tehdä muuta ( nyt illan aikana ) ? " Johon minä : " Haluaisitko lähteä kanssani koiralenkille ? " Ja hän : " Voin kyllä kans mennä koiran kanssa jos haluat lähteä vaikka salille... " Ja minä : " En halua, kun haluan mennä ulos kun on niin kaunista enkä ollut koko viikonloppuna ulkona kunnolla. Mene sinä vain lenkille ja minä menen mieluusti kävelylle koiran kanssa. " Ja niin teimme. Sitten aloin kuitenkin miettiä siinä kävellessä , että olisiko minun kuitenkin pitänyt tehdä vaan pienempi koiralenkki ja mennä hikoilemaan ihan kunnolla salille ? Entäjos tämä päänsärky, mikä ei ole helpottanut lääkkeestä huolimatta, menisi pois kun hartiat saisivat vähän töitä? Entä jos mieheni halusikin nätisti vihjaista minulle, että nyt olisi hyvä aika lähteä hikoilemaan kun muutama päivä on mennyt ilman hikoilua ? Näitä pohdin ja samalla nautin kauniista luonnosta, linnuista ja meriveden kimmellyksestä. Miksi hitsissä minun pitäisi mennä salille jos haluan mennä ulos ja miksi hitsissä minun täytyy itseäni siitä soimata jos meninkin ulos enkä salille koska tiedän,että yöunet kärsivät jos käyn liian myöhään treenaamassa ja ajatus ei luista jos en saa happea...
Vähän nyt jo naurattaa nämä päänisisäiset painit, jotka aina aika-ajoin kiusaavat minua. Juuri sillä samalla hetkellä kun farkut kiristävät ja vatsa on kuin jalkapallo kaikesta istumisesta ja väärästä ravinnnosta ja silloin kun keho kertoo että pitäisi juosta, niin mieli sanookin , että haluaa meditoida, hiljentyä ja imeä vain kevättä hiljaa istuen keuhkot täyteen... Tuttua ?
Mielen konetta on nyt tankattu urakalla kevään aikana ja ehkä seuraavaksi on sen kehokoneen tankkauksen paikka. Kenties..
Katson silmiisi ja näen rakkauden
aidon, kauniin, sitä turmele en
Hengitän hiljaa tunnetta syvää
Tunnustelen kevään kutinaa hyvää.
Katson silmiisi uudestaan ja taas kipinöitä jalkapohjiini saan,
Olen siinä tukevasti, hamaan tappiin asti
Minä välillä juoksen ja taas matelen
Ohitat minut tullen mennen
Silti rinnalla pysyt ja katselet,
Hiljaa kaukaa huhuilet...
Minä etsin ja elän, tasapainoni järkkyy
Alan helposti lisää luovia virikkeitä kärkkyy
Mieleni on kuin levoton peitto
Ja sinun kätesi, sanasi, olemuksesi kuin suojaavan verkon heitto.
Valo on huimaa, huomaan sen ,
vaikka useesti prosesseissani ja unessa kävelen...
Katson silmiisi ja katseeni takertuu
Se sieluuni ja sydämeeni kaivertuu
Olet siinä ja se riittää , haluan sinusta universumia kiittää <3
Ei ole aina helppoa olla luovan haahuilijan rinnalla
kun täytyy pitää molempia vähän väliä veden pinnalla :)
- Susanna K -
Kommentit
Lähetä kommentti