Työniloa my äss

Pallastunturin kiiltoa mennä vuosilta. 

Heissan ! 

Olen huomannut nyt viimeistään, että työelämä syö aikaa ja energiaa luovalta kirjoittamiselta. Mutta ei pidä valittaa, niin mukavaa työssä käyminen kuitenkin on. Tai toisaalta... Tällä viikolla koin kaiken kolmen kuukauden uuden oppimisen ja vanhan kertaamisen painolastina harteillani. Laahustin 9 krs :n työhuoneeseeni ja toivoin ettei ketää tulisi vastaan eikä kellekkään tarvisi puhua yhtään mitään. Luikin kuin varas aamuyöstä omaan huoneeseeni ja painon oven tiiviisti lukkoon. Sitten repesin. Nyyhkin ja nojasin reisiini ja mietin että mitä hitsiä täällä oikein teen ? Kaikki arvot ja tavoitteet tässä työssä ovat omia idealismin rippeitäni vastaan. Tai siltä ainakin tuntui tuolla hetkellä. Nyyhkin itsesäälissä hetken rypien ja tuijotin tyhjin silmin vastapäisen rakennuksen harmaita seiniä. Miten tähän oikein päädyin ja vielä näin pian iloisen työhöpaluun jälkeen? Hetken siinä ihnettelin, hengitin syvään ja avasin suklaarasian, jota en kertakaikkisesti ollut jaksanut viedä henkilökunnan taukotilaan kuten olin vakaasti suunnitellut. Nimittäin aiemmin toisten ilahduttaminen on saanut oman oloni kevyemmäksi ja tahdonvoimani viime rippeillä ajattelin niin nytkin, mutta sitten sorruin. Rousk rousk rousk ja mussutin mussutin mussutin imeskelin ahnaasti marabuun rasian tyhjäksi alta aikayksikön ja aloin sen jälkeen purkaa sähköpostilaatikkoani joka kilkutteli iloisesti uusia viestejä ja ilmoitti vanhentuneista tehtävistä, jotka olisi pitänyt hoitaa jo toissaviikolla. 

Hmmm. mietin ja pyyhin kasvoni ja suupieleni ja otin ison hörpyn vettä. Ehkei tässä ihan vielä kannata irtisanomispapereita kirjoittaa ja mennä valittamaan bossille tätä työelämän kurjuutta. Jos tämä raskas olo ehkä sittenkin olisi vain ohimenevää ja ehkä osin itseaiheutettuakin? Tätä kirjoittaessani sain juuri suuren ahaa elämyksen kun muistelin edellistä viikkoani " kotileskenä "teinien ja koiran kanssa. Itsehän laadin silloin jokapäivälle minuuttiaikataulun ja vedin duracelit soikeina koko viikon, ihan viimeistä viikonloppua myöden. Niinpä tietysti. Peiliin katsominen tuntuu taas niin riipaisevalta. Däm ääs me! 

Muistoissa auringon lämpö ja vieraan maan lomafiilis...

No selvisin tuosta tunteiden päivästä ja eilisen päivän jälkeen olen kuin uudesti syntynyt. Huomasin taas läheisten ihmisten ihmeitä tekevän voiman ja sen, miten pienistä asioista on lopulta omakin jaksaminen ja fiilis kiinni. Kiitos äidilleni, joka jaksoi kuunnella ja kokata ja tarjota viiniä työn raskaan raatamalle tyttärelleen ja kiitos ihana rakas tyttäreni, joka ( ilmeisesti äitinsä olotilan aistittuaan) oli puunannut puts plank koko keittiön ja leiponut vielä herkut odottamaan siinä kynttilänvalossa minun kotiin paluutani. Voi elämä miten se kirpaisee välillä ja sitten toisinaan antaan NIIN paljon ajattelemisen ja kiitollisuuden aihetta. 

Monte Rosan muistoja muutaman vuoden takaa. 

Tänään virtaa on jo hyvin ja kaikki duunijutut unohdettu ( ainakin melkein ) ja harteiden raskas paine helpottanut. Mikä ei tapa, se vahvistaa ! Tänään puen mukavat matkavaatteet päälle ja astun junaan kahden rakkaani kanssa. Toisella on karvaiset jalat ja märkä suukko ja toisella on taas hyvin usein paljon viisaampi näkemys tähän arjen elämään kuin äidillään. Matka kohti lumia ja revontulia voi pikkuhiljaa alkaa - jees - kiitos elämälle! 

Huomasin muuten, että blogiani on katsottu yli 1000 kertaa - jee!! Kiitos teille kaikille jotka olette jaksaneet tarinoitani lukea. Toivottavasti niistä on tihkunut edes yksi sana joka on antanut elämäänne eliksiiriä ja energiaa ja iloa. Jos näin on käynyt, niin tavoitteeni on saavutettu. 

Hei Elämä! Täältä tullaan! 

Aurinko merkkini  Jyotish(Jyotish – eli valon tie – on vuosituhansien takaa periytyvä avain ihmisen sisimpään) - astrologian mukaan on  Vaaka. Luonnetulkinnassani kirjoitetaankin, että olen diplomaattinen, tasapainottava ja yritän aina saada balanssin asioiden ja ihmisten välille. Tämän olen huomannut enemmän kuin kerran nyt kolmen kuukauden työssäoloni aikana. Jos sama meno vielä jatkuu, niin kohta voin hakea valtakunnansovittelijan pestiä ! Hih - kannattaa varoa mitä toivoo koska toiveet voivat toteutua. Näin on tainnut nyt käydä minulle mutta haasteet on tehty voitettaviksi ja onneksi saan työskennellä myös  ihanien ihmisten parissa, joista saan  virtaa arjen askareisiin. 

Monte Rosan vuoret muutaman vuoden takaa. 

Mitä vielä ? No, sitä ainakin, että opintovapaavuoteni aikana karistettu vanne on tullut kiltisti takaisin vyötäisilleni, noin vaan varoittamatta. Joogan alaspäin katsovaa koiraa tuo sokerivuori ei onneksi haittaa - eikä myöskään istumayötä! Eli kohti uusia kevättuulia vain ja toiveita siitä, että tintit innostavat minutkin " lentämään "sulaneilla asfalttiteillä ja metsän poluilla. Kevät - se on jo kulman takana !! 

Voikaa hyvin kaikki ja nautitaan yhdessä keväästä, valosta ja rakkaista läheisistämme eikä unohdeta pyytää apua silloin kun hartiat painaa liikaa! 

With Love, Susanna K 

Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme.
- Buddha