Hei kaikki,
 |
| Uusikuu ei ole yhtään auttanut levottomuuden rauhoittamisessa ainakaan... |
Ihmettelin, että miksi yhtäkkiä tuntuu siltä, että syksy
olisi tullut vauhdilla ja että vähän väsyttää ja on jotenkin tunteikas olo
aika-ajoin. Sitten luin Hesarista, että marraskuussa auringon valoa oli ollut
vain 12 tuntia! No siinäpä tuo vastaus tulikin kummasteluihini. Olin unohtanut
kaikessa työhönpaluuhehkutuksessani syksyn pimeyden ja harmauden ja sen, että
päivät oikeasti ovat lyhyitä ja luonnonvalon määrä vähäinen. Heh. Tuon
oivalluksen iltana kävelin bussilta kotiin. Oli pimeää ja harmaata ja ajatukset
pyörivät tulevissa työjutuissa ja bussin alakuloisessa tunnelmassa. Askel
askeleelta aloin hokea mielessäni mantran lailla sanoja ” en anna periksi! En
anna periksi! En anna periksi…” Samalla nostin väkisin katseeni mustan
lätäkköisen asvaltin pinnasta ylös, vedin keuhkot täyteen ilmaa, puhalsin
rauhallisesti ilman ulos ja ulospuhalluksella asetin suupielet kauniisti
ylöspäin. Ilma oli raikas ja sitä oli hyvä hengittää. Minulla oli lämmin takki
päällä ja työpäivä ja – matka olivat sujuneet mallikkaasti eikä kukaan ollut
pahoittanut mieltään tänäänkään. Asiat olivat siis hyvin ja valon juhla – joulu
– oli kokoajan lähempänä sydäntäni. Ei siis mitään aihetta alakuloon eikä
huoleen vaan luottamus siihen että ” kyllä se elämä sua kantaa.”
 |
| Sain kuin sainkin ensilumen taltioitua - se satoi sopivasti pikkujouluihin... |
Koska olen vähän pelännyt tuota arjen imua ja työelämän
kovuutta ja sitä, että oma herkkyyteni ja luovuuteni saattaa olla koetuksella,
niin olen haalinut kaikenlaista voimaannuttavaa tekemistä tähän syksyyn.
Tärkeässä roolissa oli jälleen pari viikkoa sitten rakas Vedic Art
maalausharrasukseni josta sain taas tasapainoa ja voimaa seuraaviin viikkoihin.
Juttu oli korkealentoista opettajani kanssa ja naurun pyrähdykset lähes
jatkuvia kun prosessoimme minun seuraavaa tasoani tässä oman itseni sisäisessä
kehittymisprosessissa. Te kaikki, jotka olette maalanneet joskus, tiedätte,
miten hermoille käypää on se, kun työ ei vain ota valmistuakseen. Vaikka maalia
laittaa kerros kerrokselta lisää ja kääntelee ja vääntelee työtä joka puolelle
ja puolelta, niin ei vaan synny valmista. Opettavaista. Ainakin tällaiselle
kärsimättömälle sielulle kuin minä.
 |
| Suomen Chigaco. |
Kaiken maalaus- ja
työintoni keskellä unohdin kokonaan (taas kerran) että joulukalenterit pitäisi
täyttää ja suunnitella 24 päivälle joku kiva ylläri. Jälkikasvuni kyllä nätisti
pyysi että ” äiti, täyttäisit vaan ne pussukat, vaikka vain karkeilla, pliis? ”Mutta
intoni ei enää siihen asti riittänyt. Ensimmäisen kerran 15 vuoteen jätin
täyttämättä lasten kalenterit, jotka olen omin kätösini väsännyt huopa- ja
vohvelikankaasta silloin kun nuo jälkikasvut olivat kakalle haisevia nyyttejä
vasta…
 |
| Aurinko! |
Toinen oivallus, jonka koin kristallin kirkkaasti eräänä
päivänä, oli se, ettei meillä ole kokattu kunnon ruokaa moneen aikaan..
Jääkaappia on täydennetty eineksillä niin paljon, että jälkikasvulta tulee jo
kommentteja kuten ” mä oon ihan kyllästynyt nuudeleihin kun oon syöny niitä
niin paljon..” Huoh. Ehkä voisi oikeasti miettiä järkevää ruokaa, jotain, joka
olisi muuta kuin broilerin filepihvejä, broilerin filesuikaleita tai broilerin
kevytleikkeitä.. Tulkoon luovuus myös tähän ruoanlaittoon! Noh, perhe näyttäisi
vielä ihan hyvinvoinvoivalta ja nelijalkainenkin jaksaa häntäänsä heiluttaa
niin ehkäpä mitään ei ole vielä menetetty. Miten se vanha totuus menikään
puhuttaessa perheen yhteisistä aterioista? Jotenkin niin kai, että lapsista
kasvaa tasapainoisempia ja jotenkin onnellisempia kun koko perhe syö yhteiset
ateriat ainakin kerran päivässä? Tulevaisuus näyttää suunnan ja mottoni on aina
ollutkin että ” laiskan akan lapsista kasvaa pärjääviä lapsia.” Minä en
todellakaan ole ollut enkä aio ryhtyä olemaankaan sellainen helikopteriäiti
joka tekee kaiken valmiiksi ja huolehtii kaikesta. Ja hei, sitten kun se koko
perhe vihdoin on saman ruokapöydän ääressä, niin wautsi miten makee fiilis
siitä syntyykään tällaisen perhettään ja kotiaan rakastavan ravun sydämeen!
 |
| Lisää aurinkoa niistä 12 tunnista marraskuussa! |
 |
| Always, Forever - treffit . |
Mahtuu näihin viime viikkoihin vähän arjesta poikkeavaakin.
Toissailtana olimme puolisoni kanssa treffeillä ja kävimme kuuntelemassa Kaija
Koon konserttia täydessä Hartwall Areenassa. Siinäpä vasta nainen
aidoimmillaan. Fiilis oli hyvä ja Kaija rento ja tunnelma välitön. Hän
marrssitti myös rivin muita artisteja sinne lavalla ja saimme kuunnella Erinin,
Antti Tuiskun, Anna Puun ja Jenni Vartiaisen kaltaisia lahjakkuuksia illan
keikan aikana. Yhdessä siinä sitten jamitimme permannolla seisten muiden fanien
keskellä. Olisi muuten ollut hyvät tsäännsit kaikille sinkkumiehille tuolta
seuraa pokata kun 90 % faneista oli naisia…
 |
| MahtiKaijaKoo. |
Mitä muuten sinulle kuuluu? Oletko yhä pystyssä ja
voimissasi tämän syksyn syleilyssä ja oletko löytänyt oman virtalähteesi
kaamoksen voittamiseen? Toivon näin koko sydämestäni ja toivon myös, että
polkumme taas kohtaavat jossain vaiheessa. Mikäli sinua kiinnostaa minun
taidemaalari puoleni, niin laitahan viestiä, taidetta olisi tarjolla aika
piankin…
“Find a place inside where there's joy, and the
joy will burn out the pain”.
-
Joseph
Campbell
Onnellisia hetkiä rakkaittenne parissa,
XOXOXO Susanna K
Jk.Terveisiä karvakaverilta!
Kommentit
Lähetä kommentti