Meidän koti on sekainen. Isoja pyykkivuoria nuokkuu siellä täällä ja vaaleat rappuset ovat " hauskasti" ruskeiden pitkien karvojen peitossa. Sisäänkäynti on täynnä hiekkaa ja havuja ja pesukoneen luukku ammottaa auki ja odottaa jälleen yhtä koneellista pyörimään ja puhdistumaan suureen kitaansa. Mitä sitten ? Meillä asuu kuitenkin kohtuullisen tyytyväinen sakki ja tuo sakki ei ilmeisen pienistä piittaa. Toki silloin siivotaan ja jynssätään kun tulee vieraita kylään mutta arki muuten on joskus melko vallatonta tuon elävän koiran ja kaikkien niiden elottomien pölykoirien kanssa. Koska tämä aika syksystä on niin pimeää ja viime päivät erittäin myrskyisiä ja sateisia, päätin kuvittaa tämän päivitykseni kauniilla koristekuvilla taannoiselta vierailulta. Näin edes tekstin rivien väleistä voi aistia tuota lämmintä tunnelmaa ja valoa. Itsenäisyyspäivää sain viettää rakkaitten läheisteni seurassa hyvää ruokaa nauttien ja iltaan asti tarinoiden vähän jo etukäteen 5.12 . Vaikka fyy...

Aamu alkaa haukotellen. Koira ei syö, koska sen rakas hoitaja on suorittamassa työelämään tutustumistaan, koko viikon ajan. Ihmettelemme tilannetta puolisoni kanssa ääneen. Voiko koirakin surra ja siksi jättää syömättä ? Ripustamme tai puolisoni ripustaa, värikkäitä jouluvaloja sinne tänne. Parvekkeella palaa yhdet ja porraspielessä toiset. Josko ne antaisivat vielä sen tarmon, mitä näihin muutamaan viikkoon ennen joululomaa tarvitaan. Keskustelin tässä taannoin syvällisesti erään henkilön kanssa työstä ja kunkin soveltuvuudesta kuhunkin työtehtävään. Hän aloitti lauseen jotenkin näin : " Joskus, kun oikea työ löytää juuri oikean tekijänsä, niin on kuin tuo työntekijä puhkeaisi kukkaan. " Jäin tuota miettimään ja mietin asiaa omalta kohdaltani. Olenko nyt kukassa vai vasta nupussa vai ehkä jo ylikukkinutkin tähän rooliini ? Kenpä sen tietäisi. Tämä arjessa taiteilu vaatii välillä vaan niin kovasti tavallaan luovuutta ja tavallaan rationaalista ajattelua ja organisointi...